SHERYL CROW: Live From Central Park

New Yorkin keskuspuistossa tallennettu keikka suhteuttaa aivan mainiosti Sheryl Crown verevän musiikillisen olemuksen laajan estradin ja mittavan yleisömassan kaikuihin. Pelkistetty ja jäntevä kitararock saa ärhäkkään käyttövoimansa tähden parhaista melodioista, vaikka kosiskeleva kansitarra "Best of Sheryl Crow live" tuokin hölmöllä tavalla mieleen Anttilan halpishyllyjen vakiolevyt.
Parempi siis korostaa ainutkertaista tunnelmaa, jonka takaavat pontevan päästaran sangen nimekkäät ja monipuoliset vieraat. Neljänteen biisiin Strong Enough päästyä lavalla pistäytyvät Dixie Chicks -typykät lainaamassa vähän lauluhelinää, viulua ja banjoa. Vireänä pidetty yleisö sekoaa korvin kuullen, kun bändi heläyttää Gold Dust Womanin kanonisoituneet alkusoinnut ja Stevie Nicksin persoonallinen ääni hiipii esiin yhtä maagisena kuin Fleetwood Macin uljaimman menestyksen vuosina. Chrissie Hynde vankentaa Sherylin kredibilitettiä jakamalla iskevästi If It Makes You Happy -kipaleen vokaali- ja kitaravastuun.
Meno tiivistyy läpimurtohittiin All I Wanna Do, jonka jälkeen panoksia täytyy satsata aina vain rankemmin. Richards-Jagger -biisiä Happy kunnioittaa läsnäolollaan tekijäparin ensinmainittu kitaralegenda, eikä ikuinen fani Hynde malta olla tulematta taustakuoroksi. Lilith Fair -organisaattori Sarah McLachlan rauhoittaa rohevaa meininkiä Difficult Kind -hymnin verran, ennen kuin Sherylin poikaystäväksi juoruttu toinen kitaralegenda Eric Clapton kiidätetään estradille laulamaan ja kurittamaan kitaraa yllättävän väkevästi luukutetun White Roomin voimalla.
Kuusiminuuttisen Cream-klassikon jälkeen lyödään vähitellen ilta säppiin näppärästi valitulla rockilla There Goes The Neighbourhood ja koko artistikasauman yhteiseksi päätöslauluksi hoilotetulla Dylan-renkutuksella Tombstone Blues. Konsertin Hall Of Fame -tunnelmissa ei ole onton kuvainpalvonnan vaaraa, sillä vierailevien esikuvien musiikki on omiin voimabiiseihin painottuvalla Sheryl Crowlla verissä.