THE CURE: Greatest Hits

Arvio julkaistu Soundissa 12/2001.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.
The Curen musiikillista historiaa on aina käsitelty kattavasti ja laajalla rintamalla. Kolmen sinkku-kokoelman sekä erinäisten live-ja remix-tallenteiden jatkeeksi on samalle levylle niputettu nyt ne kaikkein suosituimmat hitit.

Arvio

THE CURE
Greatest Hits
Fiction

The Curen musiikillista historiaa on aina käsitelty kattavasti ja laajalla rintamalla. Kolmen sinkku-kokoelman sekä erinäisten live-ja remix-tallenteiden jatkeeksi on samalle levylle niputettu nyt ne kaikkein suosituimmat hitit. Erittäin tuttua ja osittain jopa kulunutta tavaraa, mutta onneksi mukaan on nykypäivän henkeä seuraten liitetty paljon mukavaa ekstraa.
Yhtyeen uran kartoittaminen alkaa kronologisesti Boys Don't Cry -biisistä. Uuden aallon myötä pinnalle noussut Cure etsi tuolloin vielä omaa tunnistettavaa soundia ja tietty sympaattinen kömpelyys paistaa joukkion otteissa. Bändin maaninen goottikausi (Faith, 1981 ja Pornography 1982) on ymmärettävistä syistä tällä hittikoosteella skipattu kokonaan, vaikka varsinkin albumeista jälkimmäinen on osoittautunut yhdeksi kestävimmistä pitkäsoitoista.
Synkistelyyn kyllästynyt The Cure käänsi kelkkansa melko piakkoin. Tältäkin tuplalta löytyvät Let's Go To Bed ja The Walk ovat aivan sieltä yhtyeen mittarin kevyimmästä ja suoraan sanottuna huonoimmasta päästä. Kauan ei Robert Smithin tatsi kuitenkaan hakusessa ollut. Loistavalta The Head On The Door -levyltä poimitut Inbetween Days ja Close To Me hehkuvat yhä vahvalla liekillä. Luovuutensa puhjettua kukkaan Smith kirjoitti vuosien 1985-92 välillä aimo läjän klassikko-leiman alle kelpaavia biisejä, joista muutama nousi hitiksi asti. Kuolemattomalla riffillä siunattu Lullaby, traaginen Lovesong ja hurmaava High kuulostavat äänimaailmaa myöten yhä hyvin ajankohtaisilta.
Uusia biisejä Greatest Hits -tuplalla on kaksi. Sinkkunakin julkaistu Cut Here on näpsäköiden konerytmien siivittämä ja kaikilta osin standardit täyttävä The Cure -biisi, Just Say Yes puolestaan Republicasta tutun Saffronin yhdessä Smithin kanssa hupailema keskinkertaisuus. Pelkästään näiden biisien takia ei koostetta kannata hankkia, mutta tupla-versiota voi varauksetta suositella kaikille. Kakkos-cd:ltä nimittäin löytyy hienoina akustisina luentoina kaikki samat biisit kuin hittikoosteeltakin. Päivitetyt sovitukset yhdistettynä karuun sointiin tuovat muutamiin kyllästymisen rajamaille asti kelattuihin biiseihin reippaanlaisesti uutta virtaa. 

Lisää luettavaa