THE CURE: The Cure

The Curen uutukainen, peräti jo yhtyeen neljästoista, ei aluksi ota minkäänlaista otetta kuulijasta. Kunhan nyt lipuu ohi tuttuja uomia pitkin. Vaivihkaa The Cure kuitenkin tarttuu yhä tiukemmin kiinni. Jopa perin suoria musiikillisia viittauksia ryhmän menneisyyten (Taking Off on jo liian lähellä ylivoimaista Just Like Heavenia!) viljelevä levy alkaa yllättää ennen kaikkea läpitunkevalla intensiivisyydellään. Milloin viimeksi Robert Smith tuntui aidosti olevan näin syvillä vesillä?

Kun levyn tuottajaksi ilmoitettiin muun muassa Slipknotia tuottanut Ross Robinson, hiipi pelko puseroon. Mies on kuitenkin The Curen intohimoinen fani ja raporttien perusteella piiskasi yhtyettä säälimättömästi, kunnes oli vakuuttunut, ettei ryhmä pysty enää parempaan soitantaan. Jälki kuuluu levyltä ja tiukka soitto ei rankkuudestaan huolimatta kuulosta puuduttavan raskaalta. Smithin laulusuorituksetkin ovat läpi levyn kertakaikkisen loistavia.

The Head On The Doorin kaltaisessa poptaivaassa ei tällä levyllä musiikillisesti juurikaan vierailla, ennemminkin Pornographyn synkkyydessä. Ensimmäinen single The End Of The World on albumin pintapuolisesti kepeintä antia. Hämäävän tarttuva kappale kuvailee pitkän parisuhteen tuntoja tarkasti: "I still forget just how to be all you wanted."

Kaunis Going Nowhere kuitenkin lopettaa levyn epävarmaan valon pilkahdukseen: "I'm going nowhere…/could be…/I'm already there?"