DEATH WITH A DAGGER: On The Edge Of The Unknown

Arvio julkaistu Soundissa 3/2011.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.

Trendistä puhuminen tuntuisi vähän liian juhlalliselta. Punkin ja 1980-luvun alkupuolen brittihevin keskenään sekoittaminen niin musiikillisesti kuin pukeutumisteknisestikin on kuitenkin selvästi noteerattava ilmiö. Suomessa yksi ensimmäisiä oli toiseen albumiinsa ehtinyt Death With A Dagger.

Arvio

DEATH WITH A DAGGER
On The Edge Of The Unknown
Deaf Forever

Trendistä puhuminen tuntuisi vähän liian juhlalliselta. Punkin ja 1980-luvun alkupuolen brittihevin keskenään sekoittaminen niin musiikillisesti kuin pukeutumisteknisestikin on kuitenkin selvästi noteerattava ilmiö. Suomessa yksi ensimmäisiä oli toiseen albumiinsa ehtinyt Death With A Dagger. Nyt yhtye on ensimmäistä kertaa totisen paikan edessä. Yksi levy menee vielä pastissista tai kuriositeetista, kahden näin kapealla sektorilla liikkuvan kiekon tekeminen on vain hölmöyttä.

On The Edge Of The Unknown onnistuu vaikeassa tehtävässä puolittain. Yhtye raapii kasaan asiankuuluvan köpöjä riffejä ja tekstien sekä visuaalisen ilmeen maailmankuva on täydellisessä synkassa historiaan. Ihan tarpeeksi ei olla kuitenkaan edistytty. Solisti Steelin tankeroenglanti ei käy tehokeinosta, pariin kertaan testattu keikkakuntokin paljastaa bändin tahtotason ohuuden.

Pienissä annoksissa Death With A Dagger on edelleen sekä viihdyttävä että tehokas. Varhaisen Iron Maidenin mieleentuovat kitaraharmoniat hyökkäävät silmille parhaimmillaan niin nopeasti, ettei NWOBHM:ia ehdi sanoa.

Uudistustarve on tiedostettu ja niinpä mukaan on vienosti lisätty muun muassa naislaulua ja muita kosmeettisia mausteita. Ihan täysillä laadukkaimpia biisejä ei silti vielä kyetä runttaamaan otsalohkoon.

Lisää luettavaa