DEERHOOF
Yhdysvaltalaisen Deerhoofin musiikkia on vaikea kuvailla, sitä täytyy kuulla itse. Monta vuotta marginaalissa touhunnut omaperäinen indierock-kvartetti tuntuu ammentavan vaikutteita lähes kaikista mahdollisista suunnista, mutta rosoisen autotallisoundinsa ja lyhyehköjen, laulumaisten kappaleidensa nojalla sitä voitaneen kuvailla paremman puutteessa kokeilevaksi rockiksi.
Jotta asiasta saisi jotain tolkkua, voi yhtyeen musiikkia hahmotella sen lukuisten tyylillisten ulottuvuuksiensa kautta. Levyn käynnistävän The Tears And Music Of Loven riffittely on kuin Red-albumin (1974) aikaista King Crimsonia. Tätä seuraavassa Chandelier Searchlightissa laulaja-basisti Satomi Matsuzakin japanilaisesta kitchistä vaikutteita ammentava, tyttömäinen ja leikittelevä laulu sekä hunajaiset melodiat vievät tunnelmaa kohti Stereolabin mieleen tuovaa loungehtavaa laitaa. Popmainen Snoopy Waves heittää peliin uuden aallon rytmiikkaa, kunnes akustisella nimiraidalla matkustetaan Ali Farka Touren jalanjäljissä Saharaan suistoihin. Miles Davisin sähköisestä kaudesta muistuttavat Numina O ja Jagged Fruit päättävät huikean seikkailuretken kohtalokkaasti ja arvokkaasti. Käsittämättömästi tämä kaikki nivoutuu tavalla tai toisella yhteen useimmissa kappaleissa. Ne vaativat kuuntelijalta totuttelua, mutta juuri kun popkoukkuihin ehdollistunut korva on väsymäisillään leikkiin, palkitaan tarkkaavaisuus melodisella herkkupalalla.
Deerhoofin jokainen jäsen tuntuu suhtautuvan instrumenttiinsa alati uusia ilmaisutapoja etsien, vaikka mistään virtuoosimaisesta kikkailusta ei olekaan kysymys. Kitarat soivat dissonoivissa stemmoissa, mutta tyystin toisella tavalla kuin vaikkapa Sonic Youthilla. Feedbackiin ja noiseen ei juurikaan nojata, vaan polyrytmisesti toisiinsa kietoutuvat kielisoittimet punovat fraktaalisen tarkkoja, impressionistisia kuvioita. Greg Saunierin tiukka rumputyöskentely perustuu bassorummun ja metallisesti kolisevan virvelin funkyyn vuorotyöskentelyyn, sekä jatsahtavaan symbalismiin. Harvoin tulee vastaan levyä, jota on näin vaikea ymmärtää ja sisäistää, mutta josta nauttii heti ensihetkistä lähtien.
Deerhoofin kitaristi John Dietrich, teidät tunnetaan varsin kokeilevana yhtyeenä ja olette uudistaneet soundianne joka levyllä. Miten kuvailisit musiikillisen tyylinne kehitystä?
– Joka kerta kun alamme tehdä uutta levyä, yritämme keksiä uusia työskentelytapoja. Tällä kertaa tavoitteenamme oli tehdä levy, jonka kappaleet voisimme soittaa livenä samalla tavalla. Meidän musiikissamme on mahdotonta tehdä rajaa taiteellisen kokeellisuuden tai helposti lähestyttävyyden välille. Teemme musiikkiamme vaistomme varassa ja yritämme ruokkia kaikin eri tavoin mielikuvitustamme.
Osalla yhtyeenne jäsenistä on klassisen musiikin koulutusta. Vaikuttaako tämä kappaleiden tekemiseen?
– Totta kai kaikki se, mitä tiedämme ja osaamme vaikuttaa siihen, miltä kokonaisuus kuulostaa. Kokonaisuus on luonnollisesti myös suurempi kuin osiensa summa.
– Rumpalimme Greg opiskeli aikoinaan konservatoriossa ja itse olen myös opiskellut elektronista musiikkia. Greg varmasti ajattelee esimerkiksi harmonioita tehdessään asioita teoreettisemmin kuin minä. Itse koetan saada kitarastani vain irti juttuja, jotka kuulostavat omaan korvaani hyviltä. Tieto merkitsee myös valinnanvaraa silloin, kun mietimme kappaleiden sovitusvaiheessa sitä, mihin suuntaan kappaleita voisi lähteä viemään.
Mitkä ovat mielestäsi olleet suurimpia innovaatioita populaarimusiikissa viime vuosina?
– Vaikea sanoa. Mitä musiikillinen innovaatio edes tarkoittaa? Mielestäni kaikki musiikki ammentaa traditioista, ja tässä mielessä myös me teemme perinteistä musiikkia. Nykyään tietoisuus erilaisista musiikkikulttuureista ja tyyleistä on vain helpommin saatavilla kuin ennen ja siitä syntyvät fuusiot ovat mielestäni täysin luontaista kehitystä.
Laulajanne Satomi on japanilainen. Japanilaista populaarikulttuuria on popularisoitu voimakkaasti viime vuosina. Luuletko, että tämä on hyvä asia yhtyeenne menestyksen kannalta?
– En tiedä oikein tuosta. Kun menin itse Japaniin, niin asiat, joita kotimaassani olin luullut japanilaisiksi, eivät osoittautuneet kovinkaan japanilaisiksi. Asiat muovautuvat usein siirtyessään kulttuurista toiseen.
– Toki Satomin laulussa on paljon japanilaisia vaikutteita. Se kuulostaa monien korvissa varmasti eksoottiselta. Emme kuitenkaan pyri tuomaan mitään erityistä japanilaisuutta esille, vaan kehittämään kukin omaa ilmaisuamme.
