DEERHOOF: Deerhoof vs Evil

DEERHOOF
Deerhoof vs Evil
Polyvinyl Record Co.

Deerhoof on eksentrinen yhtye. Netistä löytyy haastatteluja, joiden puitteissa bändi pyrkii selvästi käyttämään ääntään kuin jonkinlainen Borg-tyylinen organismi, kuitenkin totaalisesta kollektivismista hiukan väistyen erittelemällä esimerkiksi laulajan juustomaun muista. Satomi Matsuzaki tykkää juustoista “aikuiseen makuun”, eli haisevista.

Tällä levyllä, jonka bändi on tehnyt masterointia myöten itse, orkesteri antaa kaikille keskittymishäiriöisille taipumuksilleen runsaasti tilaa. Ideoita lyödään pöytään huimaavaa vauhtia ja välillä niitä suorastaan hukkakäytetään. Hieno melodia loppuu kuin seinään ja tilalle tulee muminaa, jota ei voi edes pössypäissään pitää mitenkään syvällisenä. Ensimmäisillä kuuntelukerroilla levy näyttäytyykin raivostuttavana venkoiluna. Toistuvilla kuunteluilla levyltä alkaa kuulla muutakin kuin sekoilua ja 90 asteen käännöksiä.

Deerhoof on lo-fi-bändi, jolla on selvästi vaikeaa elää sen faktan kanssa, että se osaa tehdä todella komeita junttausriffejä. Näitä pakoon pyrkiessään bändi päätyy tekemään outoja ratkaisuja, jotka toimivat vaihtelevasti. Toimiessaan hommassa on jotain ekstaattisen komeaa ja hallitsematonta jo siksikin, että sen huomatakseen täytyi nähdä hiukan vaivaa.