12-vuotiaan torontolaisen Do Make Say Thinkin musiikki on tyylilajien avara foorumi, jolla vapaasta jazzista, jamaikalaisen musiikin kylläisyydestä ja rockin kokeellisista kaanoneista periytyvät muodot kohtaavat ja kiteytyvät. Improvisaatiosta epäilemättä voimansa ammentavat, polveilevat, aavemaisista pastoraalisiin vaihtelevat sävellykset kehkeytyvät pitkäjänteisesti. Kuusikko keskittyy hiomaan saumoja sekä kehittämään syvää sointia, ja mökillä tapahtuneen äänityksen ainutkertaisuus korostuu. Sitä alleviivaavat nauhojen sihinä, satunnainen nauru, rentoutunut ote ja luonnollinen tilantuntu. Perinteikästä soitinnusta sävyttävät akustiset kitarat, puhaltimet, viulu, marimba ja vibrafoni.
Do Make Say Thinkin hienous kuuluu sen tavassa kirjailla suuret ideat, kappalerakenteet ja koukut vivahteikkain tekstuurein sekä mielikuvituksellisin yksityiskohdin. Yhtye alentuu harvoin huikenteleviin crescendoihin mutta päättää jokaisen sävellyksen ikään kuin viimeistä kertaa. Koska levyllä on enemmän syvyyttä kuin pituutta, patoutunut ääni yllättää massallaan ja antaa ymmärtää, että kokemuksessa on paljon selittämätöntä. Sitä kuvaillessa on mielekästä puhua mielialoista, kohtauksista ja liikehdinnästä.