GRANDPA BOY: Dead Man Shake

Hassun nimen taakse kätkeytyy tuttu mies, 80-luvulla mehevästi punkia ja autotallirokkia yhdistäneen Replacementsin nokkamies Paul Westerberg, joka pitkään yritti soolouraa isommillakin yhtiöillä heikolla menestyksellä. Nyt hän puskee eri tyylisiä levyjä pikkumerkeille tiuhaan tahtiin. Grandpa Boyna mies kaivelee rockin juuria. Jos tulos ei mullista mitään, niin mielikseen sitä kuuntelee.

Pienieleisesti rytmisektion ja ajoittain harpistin kanssa toteutettu Dead Man Shake rullaa äärimmäisen rennosti Chicago bluesin, erityisesti Jimmy Reedin, Stonesin ja rockabillyn hankauskohdassa pääsääntöisesti omin biisein. Souvenirs koukkaa folkrockiin, I'm So Lonesome I Could Cry tsekkaa Hank Williamsin ja omaelämäkerrallisen oloinen What Kind of Fool Am I Sinatran. Tekstit eivät niputa pelkkiä blues-fraaseja, parhaimmillaan Westerberg kuulostaa Dylanin punk-versiolta.

Vokalistina Westerberg ei ole unohtumaton, mutta luonteva. Suurimman vaikutuksen tekee Paulin Keef-vaikutteinen kepitys, jonka maanläheisesti rosoinen sointi hurmaa pusertamattomalla lämmöllään ja ilmeikkyydellään.