Ruotsin rap metal -ilmiö teki selvää jälkeä 1990-luvun alkupuolella genren uraa uurtaessaan. Tymäkkää metallirunttausta oikeasti asialliseen räpäytykseen ilman turhia melodiakosiskeluja yhdistellyt Clawfinger oli hämmästyttävän kovapintainen tekijä. Zak Tell sylki näppärien riimien puitteissa tiukkaa asiaa vimmalla.
Levykantaan palaaminen liki parinkymmenen vuoden tauon jälkeen onnistuu varsin sujuvasti. Kuten arvata saattaa, otteissa on palattu lähinnä alkuaikojen fiiliksiin, eli tiedossa on satunnaisin hiphop-sävyin höystettyä metalliriffin paiskontaa ja äkäistä räppiä päälle. Ja kyllähän meno toimii, vaikka Deaf Dumb Blindin (1993) muhkeisiin tehoihin ei toki ylletä – kuinka voitaisikaan.
Albumin aggressiivinen tarjonta rymistellään suurimmilta osin suoraan päin pläsiä tai huidotaan lättyyn old school -silkkihansikkain. Melodioita on mukana varsin maltillisesti, mikä korostaa levyn iskevyyttä.
Periaatteessa suppeasta ilmaisupaletista löytyy ihmeen monenlaista sävyä ja tyyliä, joilla Clawfinger saa levystä yllättävän kuuntelukelpoisen paketin. Zakin tulista verbaliikkaa levyn voimallisuuden osatekijänä ei tietenkään voi sivuuttaa, siksi vakuuttavaa sanavyöry on.