JIM PEMBROKE: Hot Thumbs O´Riley – Wicked Ivory

JIM PEMBROKE
Hot Thumbs O´Riley - Wicked Ivory
Love Records

Jim Pembroken ensimmäinen soolo, jolla oli mukana koko Wigwam, ilmestyi kolme vuotta ennen emobändin mestariteokseksi julistettua Beingiä. Jälkimmäinen peilasi Jukka Gustavsonin angstista sielunmaisemaa, Hot Thumbs O'Riley – Wicked Ivory päästi vapaaksi sen vastakohdan: Pembroken kujeilevan dada-teatterin. Being oli aikanaan vaikuttava elämys, mutta totta puhuen Wicked Ivory puhutteli minua jo silloin enemmän. Sittemmin Beingin piukka paatos on tehnyt siitä hankalan palan, kun taas O'Rileyn velmuilu tuntuu operoivan ajattomalla vyöhykkeellä. Se maistuu aina yhtä ainutlaatuisen riemastuttavalta, ikuisesti "juuri tehdyltä".

Onneksi tämä unohdettu helmi on nyt julkaistu uudestaan remasteroituna versiona (ilman bonuksia, jotka vain rikkoisivat sen täydellisen kokonaisuuden) ja tarjoaa taas ilon virkistäytyä sen maagisella klubilla. Levyn konsepti on nimittäin yleisömeluineen kaikkineen klubi-ilta, jota Jim juontaa herkullisesti Syvän Etelän mc:nä. Tyyppi kutsuu lavalle erilaisia esiintyjiä, joiden hahmossa pianoa, harmoonia, kitaraa ja huuliharppua soittava Pembroke vaihtaa persoonaa mestarillisesti. Meno on hillitöntä No Flies On Auntien music hall -satiirista ja Dust My Shovelin blues-pilkasta Cosmic Rotin yläluokkaisesti hulluun teoretisointiin (jossa Jimpankin pokka hetkellisesti pettää) ja Decline Of The House Of Lordsin saattohoitoon. Ainoa kauneusvirhe herkkupöydässä on Wigujen lava-bravuuriksi muodostuneen majesteettisen Grass For Bladesin keskeytys "aikataulun vuoksi".

Wicked Ivory on todellisen persoonallisuuden ajaton riemuvoitto, jonka esittäminen viimeinkin livenä olisi fiksu veto.