JORI HULKKONEN: When No One Is Watching We Are Invisible

JORI HULKKONEN
When No One Is Watching We Are Invisible
F Communications

On helppo ymmärtää, että Laurent Garnierin porukka on kiinnostunut Jori Hulkkosesta, sillä kemiläinen taiteilija hakee varsin erikoisia ratkaisuja musiikissaan. Vaikka perustana on "vain" kulkeva house-rytmi, niin sekaan on ujutettu maukkaita yksityiskohtia. Tosin haluaisin kuitenkin tietää, mitä ulkomainen kuuntelija ajattelee, kun albumin If Only -aloituskappaleessa Jori lausuu hitaan ja maalailevan teeman päälle suomeksi "tuo polkupyörä laulaa jos voisi, se minulle elämästä kertoisi". Ainakin suomalaiselle nuo laulun säkeet ovat kuin Kari Peitsamon maailmasta 70-luvulta.
Se on kuitenkinvain yksi puoli Jori Hulkkosesta, sillä tämän albumin sävelmät edustavat jokainen erilaista lähestymistapaa musiikkiin. Tyylien kirjosta huolimatta toistuvat kosketinteemat ovat yhtenäisiä, ja siten albumi kuulostaa kokonaisuudelta. Vaikka albumi soi varsin nykyaikaisesti, puskee tunnistettava 80-luvun syntikkasoundi sinnikkäästi esiin. Princemaisesti funkahtavan rytmin aloittama Interstate Of Love muuttuu kuivan konerytmin ansiosta muistutukseksi 80-luvun syntikkapopista ja Whispers palauttaa mieleen Human Leaguen huippuvuosien syntikkapörinän.
Koko albumi korostaa monipuolisuutta. Flash Boy esittelee täyteen vauhtiin pumpatun lyömäsoitintaiteilijan, joka ei kestä hetkeäkään paikoillaan, Confusion villiintyy jazzahtavasta teemasta, Versus muistuttaa modernia nykymusiikkia outoine hälyäänineen ja Jii Hoo -nimellä julkaistu Let Me Luv U pumppaa syvän soul-laulun sekä 70-lukuisen haitsukompin avulla.