KORN: Korn

Arvio julkaistu Soundissa 08/2007.
Kirjoittanut: Jani Sipilä.

Korn on nimeämättömällä albumillaan enää kolmihenkinen. Jonathan Davis, Reginald ”Fieldy” Arvizu ja James ”Munky” Shaffer muodostavat yhtyeen nimeltä Korn. Muita muusikoita levyllä toki on, mutta jäseneksi bändiin ei niin vain päästä.

Arvio

KORN
Korn
Virgin

Korn on nimeämättömällä albumillaan enää kolmihenkinen. Jonathan Davis, Reginald ”Fieldy” Arvizu ja James ”Munky” Shaffer muodostavat yhtyeen nimeltä Korn. Muita muusikoita levyllä toki on, mutta jäseneksi bändiin ei niin vain päästä.

Sävellys- ja tuotantotyöstä yhtyeen ohella vastaavat Atticus Ross, Leo Ross ja The Matrix sekä Zac Baird ja Terry Bozzio. Viimeksi mainitut näkyvät myös keikoilla korvaamassa kadotettuja jäseniä. Kolmihenkisestä yhtyeestä on siis hieman turha puhua eikä musiikkikaan anna siihen aihetta. Kornin kahdeksas albumi on vuoroin tiivis ja intiimi, vuoroin massiivinen ja monitahoinen. Kaikkea tätä hallitsee jälleen synkkä, mutta toiveikas sävy.

Levy alkaa lupaavasti. Minuutin mittainen intro maalailee kuvia Tim Burtonin elokuvista ja on vain onni, että tämä tunnelma tekee paluun levyn puolivälissä kappaleessa Kiss ja on läsnä sen päättävissä Hushabyessa ja todelliseen massiivisuuteen kohoavassa I Will Protect Youssa. Väliin mahtuu heiveröistä eron-ottoa Untouchables-levyyn (2002) ja sitä edeltäneeseen tyyliin.

Juuri Untouchables päätti aikoinaan yhden aikakauden Kornin nyt kahdeksan kiekkoa kestäneellä uralla. Sen jälkeen yhtye on joutunut kamppailemaan henkilö- ja julkaisijamuutosten kanssa ja luonnollisesti lähtenyt samalla etsimään uutta ilmaisua musiikilleen. Se ei ole siinä onnistunut. Take A Look In The Mirror (2003) ja See You On The Otherside (2005) jäivät yhtyeen vanhalle fanittajalle etäisiksi ja lähinnä pelkurimaisiksi yrityksiksi löytää Korn uudelleen.

Tällä kertaa kaikki ainekset ovat introsta lähtien olemassa, mutta levyn alkupuolen kappaleet Starting Over ja Bitch We Got A Problem toistavat lähinnä viime levyjen helppoja ratkaisuja.  Muutamaan otteeseen Korn on mennyt siitä missä aita on matalin, mutta yhtye on viitsinyt myös kiivetä korkeimmasta kohdasta ja pääsee vielä ylikin kappaleessa Do What They Say.

Intro luo teollistuneen tunnelman, joka kestää muutamat hairahdukset. Tästä kiitos bändille, koska se on oivaltanut alussa maalaamansa sävyt kokonaisuuden kannalta keskeisiksi. Harvoin levyn intro kohoaa pitkässä kuuntelussa näin keskeiseen asemaan.

On pakko myöntää, että Korn on onnistunut tekemään synkkyydessään tunteisiin vaikuttavan albumin. Kyseessä on ehdottomasti parasta Kornia sitten Untouchablesin ja silti jotain aivan muuta, miltä yhtye vuonna 2002 kuulosti. Muutama erehdys ei tämän levyn kokonaisuutta romuta.

Lisää luettavaa