KORN: Take A Look In The Mirror

Arvio julkaistu Soundissa 12/2003.
Kirjoittanut: Petri Silas.
Mitä se kaiken olevaisen luoja tarinan mukaan seitsemäntenä päivänä tekikään?

Arvio

KORN
Take A Look In The Mirror
Epic

Mitä se kaiken olevaisen luoja tarinan mukaan seitsemäntenä päivänä tekikään? Taisi vetäytyä lepäämään ja katselemaan päältä luomustensa törmäilyä. Korn, jota voidaan perustellusti pitää koko niin sanotun nu metal -liikehdinnän arkkitehtinä, ei ehtinyt seitsemänteen albumiinsa ennen kuin sen olisi jo pitänyt alkaa katsella eläkepäivien viettopaikkaa jostakin palmun katveesta.

Kaksi erinomaista (Korn, 1994 sekä Life Is Peachy, 1996), kaksi kohtuullista (Follow the Leader, 1998 sekä Issues, 1999) ja nyt siis myös kaksi selkeästi melko keskinkertaista levyä (Untouchables, 2002 sekä Take a Look in the Mirror, 2003) laatinut yhtye on pudonnut edelläkävijöitä alati vaanivaan kuoppaan: se ei ole kyennyt uudistumaan. Eivät laulaja Jonathan Davis ja kumppanit nyt vielä ihan limpbizkitmäisissä "me ollaan yli kolmekymppisiä, mutta yritetään epätoivoisesti vedota teineihin vähän niinku heidän omalla kielellään" -tunnelmissa ole, vaan eipä tästä seuraavaa levyä enää voi kovin kiinnostuneena jäädä odottamaan.

Take a Look in the Mirrorilla viisihenkinen Korn reivaa soundiaan goottisuuntaan viittaavilla kosketinkuoroilla ja -jousilla, jotka muistuttavat Davisin masinoimasta Queen of the Damned -soundtracklevystä viime vuodelta. Eikä siinä mitään, jonkinlainen uudistus sekin. Mutta kai tältä yhtyeeltä olisi sentään ollut lupa odottaa jotakin vähän lennokkaampaa. Harva aavisti Life Is Peachyn aikaan Kornin seitsemän vuoden päästä suuntaavan musiikkiaan entistä enemmän sille fanisegmentille, joka käy elokuvissa katsomassa kauhuleffoja. Voi sitä aikuistua muutenkin kuin taantumalla.

Kovin kekseliään miehen titteliä ei voi tarjota sillekään taukille, joka on keksinyt kutsua Play Me -biisille vierailijaksi rapperi Nasin. Niin kauan kuin basisti Reginald "Fieldy" Arvizun hip hop-ihastus suodattuu Kornin musiikkiin yhtenä vaikutteena muiden joukossa, asiat ovat kunnossa. Mutta kuten miehen Fieldy's Dreams -bändinimellä julkaisema surkea Rock'n'Roll Gangster -soolo (2002) jo selväksi teki, varsinaisen rapin tekoon ei hänen tai hänen bändinsä todellakaan kannata ryhtyä.

Vaan eipä nu metal -vallankumous ole vielä lapsiaankaan syönyt: ainakin toistaiseksi kaikki Kornin haastajat ovat olleet sen verran hengettömiä ja vähäverisiä klooneja, ettei yhtyeen asemaa ole vielä uhannut kukaan. Ehkä kovaa vauhtia keski-ikäistyvä bändi laittaakin vitosen silmään vasta siinä vaiheessa, kun joku läväyttää kunnolla kasvoihin nahkahansikkaalla. Toisaalta, hivenen oudolta tuntuu myös tähän levyn ja dvd:n sisältävään ensipainokseen sujautettu hyvästinjätön omainen "skrapbook", joka nimensä mukaisesti sisältää kuvia ja pikku anekdootteja yhtyeen koko uran ajalta.

Aikooko Korn tehdä Don Huonot? Tietävätkö Davis, Shaffer, Welch, Arvizu sekä Silveria jotakin, mitä me muut emme? 

Lisää luettavaa