LEENA IHMEMAASSA: Leena Ihmemaassa

LEENA IHMEMAASSA
Leena Ihmemaassa
Sony

Television kykykilpailuissa menestyvät yleensä paremmin karismaattiset ja joviaalit mediapersoonat kuin omaperäiset ja potentiaaliset kyvyt. Tähtitehtailussa luotetaan arkkityyppien vetovoimaan: on hevijätkää ja herkkistä, rokkimimmiä ja puunhalaajaa. Tämän ristin kannettavakseen kilpailijat saavat usein jo kisan alkumetreillä, ja sitä heidän oletetaan toteuttavan jatkossa myös levyttävänä artistina, että huolella rakennettu brändi ei  kärsisi. 

Leena Ihmemaassa -nimellä esiintyvä Leena Tirronen tuli tunnetuksi Suomen ensimmäisestä X Factorista, jossa hän sijoittui kolmanneksi. Ohjelmaformaatin luonteesta johtuen artistin ensialbumi on suurempi hyppy tuntemattomaan kuin useimmilla Idols-kisaajilla, jotka sentään saavat valita kisassa esittämänsä kappaleet. Musiikillisesti albumi on monipuolinen. Veikeästi nimetty Kaninkolo aloittaa levyn varsin pirteänä rokkitwistinä, Onnun on Jenni Vartiaisen mieleen tuovaa iskelmädiskoa ja hieno Routa hyödyntää hiphop-rytmejä. Valtaosa sisällöstä on toki suureen yleisöön vetoavaa balladivoittoista ja melankolista tunne-elämän ja parisuhteen problematisointia. Riimilliset tekstit nojaavat tutunoloiseen, paikoin kömpelöönkin fraseologiaan.

Tyylien ja tunnelmien runsaus ei kuitenkaan häiritse, sillä sävellykset ovat enimmäkseen kovaa tasoa. Tirronen tulkitsee laulut viehättävästi ja taidokkaasti. Äänen omalaatuinen sointi tulee esiin etenkin fraseerauksessa, tavujen venytyksissä ja adlibeissä. Hieno osoitus tästä on Huimaat mua -kappaleen koukuttava kertosäe. Sen sijaan Valomies-kappaleen äijämäinen boogie ja käsittämättömät värssyt ovat totaalisen väärässä seurassa.

Soundi kurkisti Leenan Ihmemaahan.

Minkälainen on musiikillinen taustasi?

– Minulla on ollut bändiviritelmiä 16-vuotiaasta asti. Ne ovat olleet lähinnä sellaista kellaribändimeininkiä. Yksi vakavammin otettava oli Plastic Superstar, jonka kanssa keikkailimmekin Helsingissä. Olen myös ollut musiikkiluokalla ja musiikkiopistossa Kouvolassa, josta olen kotoisin. Klassista pianoa olen soittanut kymmenen vuotta.

Miksi päätit lähteä X Factoriin? Minkälainen kokemus se oli?

– Nykyisistä suomalaista artisteista aika moni on tullut pinnalle näiden ohjelmien kautta, ja sitä myötä ennakkoluulot heitä kohtaan ovat hälventyneet. Ensin ajattelin, että ne kisat on jotain tähtitehtaita, ja että minähän en lähde tuonne laulamaan vaan tahkoan tällä bändillä. Ajan myötä asenne muuttui. Odotin seuraavaa Idolsia, mutta sitten tulikin tämä X Factor ja lähdin siihen.

– Se oli kaikin puolin hyvä kokemus, varsinkin kun lopputuloksena sain levytyssopimuksen ja nyt on albumi kourassa. Olihan se todella rankka kokemus, se kun on niin hektistä. Piirtyminen ihmisten tietoisuuteen ja hyppy julkisuuteen oli nopea prosessi. Se oli loistava koulu myös uraa ajatellen. Siinä sai kokemusta esiintymisestä ja mediakoulutuksen samalla. Enää ei tule pelättyä kameroita, kun siinä sai niiden kanssa olla tekemisissä.

Missä vaiheessa levytyssopimuksesi syntyi? Kuinka monta levyä kattava sopimus sinulla on?

– Studioon mentiin saman tien kun kisa loppui. Jatko on kiinni siitä, miten tämä levy menestyy. Tietysti itse haluan jatkaa yhteistyötä Sonyn kanssa jatkossakin, koska tämä on ollut hyvä ystävyys. Kaikki riippuu kaikesta. Saa nähdä miten se menee, mitä osa-alueita otetaan sopimuksesta käyttöön ja mitä ei.   

Kerroit jossain vaiheessa kisaa haluavasi esittää folkahtavaa musiikkia englannin kielellä. Uusi levysi ei vastaa näitä odotuksia. Kuinka tässä näin kävi?

– Olen aina ollut vähän hairahteleva omassa musiikkityylissäni. Bändin kautta on kokemuksia siitä, että musatyyli on mennyt laidasta laitaan. Ehkä se oma genre ei ole ollut koskaan selvillä.

– Levystä tuli monipuolinen. Siellä on häivähdyksiä vähän kaikista genreistä. On vaikea sanoa, mitä se tarkalleen ottaen on. Minulle oli kuitenkin tärkeää, että se pysyi minun näköisenä ja etteivät sitä tehneet levy-yhtiön jampat keskenään. Koen että tässä onnistuttiin.

– On ihan totta, että halusin aluksi laulaa englanniksi. Kaikki bändihommat ovat olleet englanninkielistä musiikkia, ja olen kirjoittanut biisien sanat. Kammosin lähteä kirjoittamaan suomeksi, koska se on paljon haastavampaa, englannin kieli soljuu paljon kivemmin. Se oli minulle haaste, mutta nyt olen tosi tyytyväinen, että se meni näin. 

Teksti: Sami Nissinen