Sopivan eksentrinen amerikkalaisartisti M. Ward on jatkanut tinkimättömän ja tunnistettavan soundinsa jalostamista tasaiseen tahtiin. Erilaisista matkoista ja ihmiskohtaloista kertova Migration Stories on jo miehen kymmenes studioalbumi.
Jos nauttii Wardin ehkä parhaan albumin Transfiguration Of Vincentin (2002) toismaailmallisesta tunnelmasta, kelvannee korville myös Migration Stories – vaikkakin epämääräiseksi jäävää uutuuslevyä määrittää selvästi utuisampi ja kaikuisampi estetiikka.
Tarjolla on nostalgian värittämää meditatiivista folknäpyttelyä ja introverttia himmailua. Wardin Twin Peaks -filtterin läpi iskemät kappaleet kuulostavat pieniltä tribuuteilta 1950- ja 1960-luvun popille.
Etenkin Heaven’s Nail And Hammer ja Coyote Mary’s Traveling Show ovat lievästi nyrjähtäneitä Ward-näkemyksiä vanhan ajan pehmoballadeista. Rauhaisan taustamaalailun keskelle artisti on muistanut laatia myös pari menevämpää popraitaa: Unreal City ja Along The Santa Fe Trail ovat kerrassaan mainioita sixties-pastisseja.
Kuiskailevasti laulava artisti on lämpöisten kitarakudelmien taituri. Levyn päättävää puolitoistaminuuttista Rio Drone -instrumentaalia voisi kuunnella paljon pidempäänkin.
Migration Stories on hämmentävä mutta kiehtova kuuntelukokemus.
