M. Wardin idea konseptialbumiksi on suorastaan ovela. Indie-folkin vakionaamareihin jo 20 vuoden ajan kuulunut laulaja-lauluntekijä on päättänyt tulkita Billie Holidayn Lady In Satin -klassikkoalbumin uusiksi suodattamalla levyn laulut oman analogis-usvaisesti suhisevan estetiikkansa läpi.
Vuonna 1958 jo aika rikkinäisellä äänellä laulanut Holiday piirsi suuresta amerikkalaisesta laulukirjasta poimituista balladistandardeista riipaisevan omakuvan. Levy muistetaan myös päähenkilön haurautta korostavista kuohkeista jousitaustoista. Nyt M. Ward on riisunut samat kappaleet paljaiksi akustisiksi tunnelmapaloiksi.
Laulullisesti operaatio on varsin toimiva. Introvertti ja asiaankuuluvan vässykkämäinen laulu istuu melankoliseen balladimoodiin hyvin. Solisti kuulostaa riittävän yksinäiseltä ollakseen uskottava ja samalla riittävän sulavalta tehdäkseen oikeutta hienoille sävellyksille. Jouhevat harmoniat ja melodialinjat henkivät sekä menneen maailman eleganssia että jotakin ajatonta. Akustisilla kitaroilla piirretyt kehykset tuntuvat aluksi kiehtovilta.
Jossain vaiheessa ulottuvilla olevan työkalupakin suppeus alkaa kuitenkin vaivata. Samojen rytmikuvioiden toistumista kuunnellessa tulee mieleen ennen muinoin muusikkopiireissä käytetty pilkkanimi folkkareista: ”strummer” eli rämpyttäjä. Ei tämä ehkä sittenkään ole rämpyttäjien musiikkia.
