MADONNA: American Life

Amerikkalaista elämää vastaan hyökkäävä Madonna poseeraa uuden levynsä fotoissa sotilaspukuun sonnustautuneena ja vahvasti aseistettuna. Visuaaleista päätellen voisi kuvitella tyttövoiman aggressiivisimman soihdunkantajan hyökkäävän ilkeämmin synnyinmaansa ulkopoliittisiin epäkohtiin. Mutta ei; American Life on harmittavan pakonomainen jatko-osa niin musiikillisesti kuin sanomallisesti henkisen herätyksen kokeneen popstaran tuotannossa.

Jo pitkään ensisijaisesti omasta näkökulmastaan laulanut Madonna jaksaa käsitellä aiheitaan sangen minä-keskeisesti. Levyn avaavat American Life ja Hollywood antaisivat otsakkeillaan mahdollisuuden tonkia pohjamutia syvemmältä, nyt kuitenkin vain voivotellaan kuinka hankalaa on itsensä löytäminen materialisoituneessa maassa: "Do I have to change my name?/Will it get me far?/ Should I lose some weight?/Am I gonna be a star?". Amerikkalaista unelmaa, joka kuitataan Madonnan heikolla rapilla sekä törkysuisella "fuck it" -sivalluksella.

Kristinuskokin ehditään kyseenalaistamaan X-Static Processissa ja loppujen lopuksi koskettavin aihe tälläkin kertaa on kasvaminen äidittömässä perheessä, vaikka Mother And Father ei koskaan tule lukeutumaan Madden klassikkoihin. Madonnan realiteetit eivät loppupeleissä sittenkään kohtaa tavallista kaduntallaajaa; keskivertojenkkiläisen huolenaiheisiin tuskin kuuluu oman sielun paha olo maailmassa, jossa limusiinit ja henkivartijat ovat arkipäivää.

Musiikillinen tiimityö Mirwais Ahmadzaïn kanssa jatkuu, biisit on merkitty tuottajaduon nimiin eikä lopputulos soundillisesti eroa juurikaan kolmen vuoden takaisen Musicin riisutun karkeasta dance-electronicasta. Liekö makuasia, mutta Ray Of Lightilla kultivoitunut yhteistyö William Orbitin kanssa loistaa surullisesti poissaolollaan: American Lifen yhdestätoista raidasta erilaisuudessaan pomppaavat esiin vain vähäpätöisimpiin Bond-tunnareihin lukeutuva Die Another Day sekä levyn päättävä Easy Ride. Alkupuolella hiukan yritteliäämmin pinnistelevä albumi vaikuttaa aluksi yhtä potentiaaliselta kuin edeltäjänsäkin, kunnes vähitellen jokaikinen robottivokaali ja tietokoneruudulla pätkitty biitti pistävät vain ärsyttämään. Kukin pyrkiköön kuuntelemaan levyllä tiuhaan soivaa akustista kitaraa kuvitellen pois kaiken ohjelmoinnin ja miettimään mitä sävellyksistä jää jäljelle.

Voimakkuutensa todistaneen pop-neron uutuus on eittämättä pettymys – harva kai haluaa kuulla Madonnan tajunneen hallinneensa huippua ja nyttemmin olevan siitä levyllisen verran hämillään. Peilikuvansa monituntinen tuijottaminen voi olla yksi meditaation muoto mutta, American Lifen perusteella se on Madonnalle vain yksi tekosyy lisää laittautua virheettömän hyvännäköiseksi. Ja todellista, virheetöntä kauneuttahan ei liene olemassakaan.