Minä en popmusiikilta mahdottomia odota: kunhan se viihdyttää ja sävellykset ovat hyviä. Sen ei luulisi olevan liikaa vaadittu, etenkin kun käytössä on rajattomasti resursseja ja päivän lahjakkaimmat yhteistyökumppanit.
Madonnalla, 53-vuotiaalla milfien ylipapittarella, tulee MDNA:n myötä albumitusina täyteen ja tusinakamaa levy totisesti onkin. Ensisingle Give Me All Your Luvin’ lupaili hauskaa purkkapoppia, mutta siinä lajissa biisi jää albumin ainoaksi. Levyn avaava Girl Gone Wild -single ei nouse Maddy-hittien kaanoniin edes puskutraktorilla ja lopullisesti karu totuus paljastuu kakkosraidalla: tönkköä bitch-läppää viljelevä Gang Bang saattaa olla Madonnan uran noloimpia hetkiä. Eikä MDNA sen koommin pohjamudista juuri nouse. Vakuuttavasti tamppaava I’m Addicted ja pirteä Turn On The Radio kohottavat sentään päätään massasta.
Ideattomien ja persoonattomien klubijynkytysten täyttämän albumin tasosta kertoo jotain se, että pienikin melodianpätkä tai koukku kuulostaa kuin taivaasta pudonneelta, mutta vain hetken ajan. Lopussa on pari balladia – enpä ole koskaan toivonut yhtä kovasti, että en ymmärtäisi englantia kuin Masterpiecen äärellä.
Sen sijaan, että vuosikausia muille tietä näyttänyt Madonna edes yrittäisi olla relevantti tai saati edelläkävijä, tuntuu hän pyristelevän epätoivoisesti pysyäkseen lukuisien manttelinperijättäriensä perässä. Tämä ei yllätä, sillä Madonna ei ole viime vuosina järin laadukkaita albumeita tuottanut, mutta kaikesta huolimatta uskon, että tyylitajuisempikin vanheneminen on vielä mahdollista. Sitä odotellessa vien tämän suljetun diskoteekin lailla tyhjyyttään kolisevan levyn divariin.
