Levyarvio: Madonna ja maailma hengittävät taas samaan tahtiin – Madame X:llä kuullaan pitkän tauon jälkeen relevanttia Popin kuningatarta

Madonna
Madame X
Interscope

Pjotr Tšaikovskin säveltämässä baletissa Pähkinänsärkijä (1892) Klaara-niminen tyttö näkee unta sotilaaksi muuttuneen pähkinänsärkijän ja hiirikuninkaan taistelusta. Erinäisten jännittävien vaiheiden jälkeen Klaara päätyy Makeishaltijattaren maahan, jossa hänelle esitetään erilaisia tansseja.

Yksi tunnetuimmista on Huilujen tanssi, Danse des Mirlitons. Sitä voidaan katsoa kauniina esityksenä, mutta sen voi tulkita myös toisin: huilut ovat samoja, jolla naispaimenet ovat johtaneet laumojaan.

Madonnan neljännentoista studioalbumin Madame X toisessa kappaleessa Dark Ballet lainataan Huilujen tanssia. Vocoderin läpi ajetusta äänestä saa hädin tuskin selvää: “You can cut my hair and throw me in a jail cell / Say that I’m a witch and burn me at the stake / It’s all a big mistake / Don’t you know to doubt him is a sin? / I won’t give in”. Kappale ei kerro Klaaran tarinaa, vaan sillä viitataan oikeusmurhan uhrina roviolla poltettuun ranskalaisnaiseen Jeanne d’Arciin.

Niin että eikö olekin ihanaa, kun Madonna on taas jännittävä, yllätyksellinen, innovatiivinen, provosoiva ja ennen kaikkea relevantti artisti? Ja poliittinen, kenties poliittisempi kuin koskaan. Madame X on hänen paras levynsä sitten… minkä? Jonkin ikuisuuksia sitten ilmestyneen.

Asiaa voi pitää pienenä ihmeenä, sillä Queen of Popin rimpuilu nykyaikaa vastaan ei ole viime vuosina ollut järin kaunista katsottavaa.

Madonna ei olisi Madonna, ellei hän löisi yli.

Madonna kulki yli kolmen vuosikymmenen ajan popmusiikin kärjessä, jos ei jokaisen biisinsä kautta, niin ilmiönä ja kulttuurisena toimijana. Hän hengitti maailmaa aivan yhtä paljon kuin maailma häntä, kiihkeästi ja kyltymättömästi.

Jossain Confessions On A Dance Floorin (2005) ja Hard Candyn (2008) välissä maailman ja Madonnan välinen rakkaussuhde alkoi rakoilla. Populaarikulttuuri ja sen uudet, yhä moninaisimmiksi käyneet virtaukset eivät enää toimineetkaan hänelle inspiraation lähteenä, vaan niistä oli tullut asioita, joiden sisintä hän ei näyttänyt ymmärtävän. Äärettömän kokoisesta leikkikentästä oli tullut kilparata, eikä entinen popin kuningatar pysynyt enää perässä.

Se ei tietenkään estänyt Madonnaa yrittämästä. MDNA (2012) ja Rebel Heart (2015) koittivat olla ajanmukaisia albumeita, mutta vaikka yhteistyökumppaneiksi oli valittu tekijöitä Aviciista Kanye Westiin, lopputulos kuulosti seuraajan tekeleeltä, ei edelläkävijän. Madonna yritti paikata tuottajilla sitä, että hänellä ei ollut enää kulttuurista merkitystä. Temppu osoittautui yhtä mahdottomaksi kuin joku olisi yrittänyt ratkaista kitarasoololla nälänhädän.

Madame X:llä Madonna on löytänyt merkityksen. Albumin avaavassa Medellínissä hän resetoi aiemman tekemisensä: ”I took a pill and had a dream / I went back to my 17th year / Allowed myself to be naïve / To be someone I’ve never been”.

Seuraa poliittista julistusta: Dark Ballet, Yhdysvaltojen aselakeja kritisoiva, mestarillisesti tuotettu God Control, kiertoilmauksin taisteluun Donald Trumpia vastaan kutsuva Batuka ja niin edelleen. Kun konservatiiviset voimat ovat nousseet, myös Madonna on löytänyt jotain, jota vastaan nojata.

Toisaalta Madonna ei olisi Madonna, ellei hän löisi yli. Killers Who Are Partying -kappaleessa hän ottaa kantaakseen kaiken maailman taakan, itse itsensä sijaiskärsijäksi julistaen: ”I will be gay, if the gay are burned / I’ll be Africa, if Africa is shut down / I will be poor, if the poor are humiliated / And I’ll be a child, if the children are exploited”. Ei kovin uskottavaa 60-vuotiaalta miljonääriltä. Ei, vaikka kuinka antaisi siimaa.

Madame X kulkee julistamisesta rakkauden etsimiseen, lihallisiin himoihin ja lopun puhdistautumiseen.

Toisaalta Madonna ei olisi Madonna, ellei hän kuorruttaisi biisejään päivän hittituotannoilla. Parhaimmillaan lopputuloksena on tanssittavaa, vuodelta 2019 kuulostavaa popmusiikkia (Bitch Is Loca, Medellín), tavanomaisimmillaan kuin mitä tahansa, kenen tahansa tekemää käyttötavaraa (Crazy).

Madame X kulkee julistamisesta rakkauden etsimiseen, lihallisiin himoihin ja lopun puhdistautumiseen. Konsepti ei ole erityisen ehjä, eikä albumista voida puhua varsinaisena teemallisena kokonaisuutena. Silti, vuosien tauon jälkeen, Madonna ja maailma hengittävät jälleen samaan tahtiin, ja siitä meidän kaikkien on syytä olla iloisia.