Nothing But Thieves tarjoaa riivatun isoja tunteita – Kakkosalbumi lunastaa kovat odotukset

Nothing But Thieves
Broken Machine
Sony

Nothing But Thieves on jäänyt harmittavan pienelle huomiolle Suomessa. Essexiläisten raikas ja omaleimainen ote moderniin rockiin loisti edukseen jo bändin nimikkodebyytillä (2015). Kuluneen kesän Ilosaarirockissa bändi tarjoili esimakua albumilta jo silloin julkaistun Amsterdamin sekä I’m Not Made By Designin muodossa. Tuon keikan myötä omat odotukseni kakkoslevylle kasvoivat entisestään.

Joka kuuntelulla parantuneella nimikkodebyytillään esittäytynyt bändi on ottanut tyylitietoisia askeleita uusiin suuntiin. Broken Machinella Nothing But Thieves on ottanut keitokseensa mukaan hieman enemmän koneita ja Radiohead-vaikutteita (Hell, Yeah), mutta keskiössä on edelleen kiihkeys. Tunteet ovat suuria, nousut jyrkkiä ja suvannot syviä.

Nothing But Thievesin ehdoton valttikortti on laulaja Conor Masonin ravistelevan ilmaisuvoimainen ääni. Mason taipuu tarpeen mukaan niin riivattuun vibrattoon (I Was Just A Kid) kuin räpistä ammentavaan flow’hun (Live Like Animals). Ainoa mietityttämään jäävä asia Broken Machinesilla on sen slovaribiisien verrattain suuri määrä.

Nothing But Thieves on hypensä ansainnut.