PRAM: Dark Island

Arvio julkaistu Soundissa 01/2003.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.
Brittein saarten oudoin bändi pitää kiinni levy per vuosi -tahdistaan. Edellisten vuosien tuotokset Museum Of Imaginery Animals ja Somnilogy aiheuttivat lähinnä hämmennystä, mutta Dark Islandiin voi suhtautua vakavammin.

Arvio

PRAM
Dark Island
Domino

Brittein saarten oudoin bändi pitää kiinni levy per vuosi -tahdistaan. Edellisten vuosien tuotokset Museum Of Imaginery Animals ja Somnilogy aiheuttivat lähinnä hämmennystä, mutta Dark Islandiin voi suhtautua vakavammin. Nyt birminghamilainen Pram on malttanut häröilyn sijasta keskittyä biisientekoon, onnistuen silti säilyttämään niiden vahvan ja persoonallisen ilmeen.

Nykyisen Pramin tyylillisiksi sukulaisiksi voi vaivatta laskea Stereolabin ja Goldfrappin, joiden viimeisimmistä levyistä huokunutta linjakkuutta löytyy myös Dark Islandilta. Näistä Pram eroaa lähinnä siinä, ettei sen luomassa tunnelmassa ole mitään sijaa romanttiselle nostalgialle tai sinisilmäisyydelle. Pram on omassa synkässä pikku maailmassaan yksin, mutta onnellisena. Tästä johtuen jopa bossanovalla alkava Paper Hats -biisi kuulostaa Pramin käsittelyssä neworleanslaisten voodoo-hautajaisten marssimusiikilta.

Aiemmasta tuotannosta tutun vinoutuneen grooven on bändi haudannut elävältä; biisien tempo on laskenut järjestäen ja pehmeiden elementtien tilalle ovat tulleet kolhot kaiut, patarummut ja tremolo-kitarat. Vaikka tällainen muutos saattaa vahingossa lipsahtaa pateettisuuden puolelle, ei Dark Islandiin uppoutuminen käy missään vaiheessa liian raskaaksi. Tästä on kiittäminen laulaja Rosieta, joka hentoisine äänineen on kuin viaton varpunen keskellä synnin pesää.

Pramin mollivoittoinen ja genrejä välttelevä musiikki on hyvin epä-brittiläistä. Sen rakennusaineena on pikemminkin ollut 1800-luvun ranskalainen dekadenttius, mutta siihen on ripoteltu myös annos slaavilaista kaihoa. Jos tuonpuoleisessa on tivoli, siellä soi Pramin Dark Island. 

Lisää luettavaa