Alkuvuosi on todistanut, että lähes 200-vuotias Kalevala innoittaa edelleen. Harmonikkaveteraanin ja jouhikon uudistajan omaleimainen levytulkinta eepoksen 41. runosta on tosin mahdollisimman kaukana Antti J. Jokisen suurelokuvasta. Tässä metsäneläimet saapuvat kuuntelemaan Väinämöisen soittoa.
Yhdellä otolla Kalaniemen olohuoneessa on saatu aikaan arkitodellisuudesta irrallinen tunnelma, jossa ei ole seikkailukertomuksen melskettä vaan hiljentymistä taiteen ihmisyyden rajat ylittävän ilmaisuvoiman äärelle.
Suomenkieliselle kuulijalle teoksen toismaailmallisuutta lisää, että sillä lauletaan Lars ja Mats Huldénin ruotsinnoksen mukaan. Kalaniemen vedenkirkas ääni johdattelee, ja Käppi tekee kalevalaiset säetuplaukset. Laulut ja kaksikon instrumentit punoutuvat pysäyttäväksi musiikkimaisemaksi.
Puolituntinen levy on jaettu ”biiseiksi”, mutta sen kuuntelemista muuten kuin kokonaan on vaikea kuvitella. Tåreportens pärla ei ole pelkäksi äänimaisemaksi suunniteltua ambientia, mutta ei akateemista tutkielmaakaan. Kansanmusiikkia se kuitenkin on, kunhan ymmärretään nimikkeen kattamat lukemattomat mahdollisuudet inspiroitua jostakin jossain mielessä suomalaiseksi koetusta.