Vuoden 2006 alussa on kai jo lupa suhtautua The Strokesiin ilman kummempia intohimoja puoleen tai toiseen. Bändiä ei tarvitse enää kuunnella tuoreimpina rockin pelastajina tai ylihypetettyinä muotipelleinä. Voi keskittyä yhtyeen musiikkiin. Se on suurimmaksi osaksi tämän pitkäsoiton kohdalla varsin mukavaa hommaa.
Julian Casablancas osaa tehdä hitikkäitä pop-biisejä. Hänellä on myös poikkeuksellisen hieno rocklaulajan ääni. Yhtye osaa sovittaa kireän New York -rockinsa tarkasti. Mukavia kitarakoukkuja riittää biisissä kuin biisissä. Rummut ja basso osaavat tehdä paljon muutakin kuin nakuttaa kahdeksasosia taustalla. Tyyliskaala ei ole järin leveä, mutta levylle saadaan ääripäitä Juiceboxin äreästä räimeestä Ask Me Anythingin rummuttomaan popitteluun. Teksteissä elää paitsi myyttinen kaupunki, joka ei koskaan nuku, myös laulaja Casablancasia kovasti muistuttava ihminen. Tunnustuksellisuuden tuntu tuo biiseihin mukavasti painoa ja tarttumapintaa myös meille, jotka eivät ole koskaan edes vierailleet New Yorkissa.
Aiempiin levyihin tykästyneet voivat tarttua uutukaiseen turvallisin mielin. The Strokes jatkaa valitsemallaan tiellä. Soundi on entistä isompi, mutta väkinäistä uudistumisen tarvetta ei ole havaittavissa. Eli toisin päin: The Strokes on sama muutaman tempun poni kuin aiemminkin. Yhtye kuulostaa yhä paitsi itseltään, myös New Yorkin musiikkihistorialta. ”I swear I’ll give it back tomorrow/but for now I think I’ll just borrow/all the chords from that song/and all the words from that other song/I heard yesterday”, lauletaan Electricityscape -kappaleella. Biisiin on saatu upotettua tekstillisiä ja musiikillisia viittauksia huomattava läjä. Bändi tekee retroilunsa kuitenkin sellaisella pieteetillä, ettei musiikin äärellä joudu tuskastelemaan sitä kuinka ”vuoden 1982 soundi oli ANKEA jo vuonna 1982”.
Levy alkaa tarttuvasti You Only Live Once -kappaleella, joka esitteleekin yhtyeen vahvuudet: tarkka kitaratyöskentely, Casablancasin rento mutta intensiivinen laulutulkinta, miellyttävästi nykivä biitti ja melodiset laulu- ja kitarakoukut kertseissä. Muita kohokohtia ovat ainakin Juiceboxin rokkaus, kohtalokkaiden kitaroiden kuljettama Heart In A Cage, Fear Of Sleepin savuinen kertosäe ja vähäeleinen hengähdystauko Evening Sun. Neljäntoista biisin ryppääseen on sullottu myös ainakin pari bändille tunnusomaisella hitaanlaiskalla laululinjalla varustettua biisiä liikaa. Välillä huomaa toivovansa, että laulaja vaihtaisi määkymisvaihteelta rytmikkäämpään rivien pudotteluun.
Vuonna 2006 The Strokes ei pelasta rockia, mutta julkaisee itsensä kuuloisen levyn. Levyjen tekeminen ja keikkojen soittaminenhan sitä bändien hommaa kai onkin. Ilmeisesti jatkuvassa hengenvaarassa elävän rockin pelastamisen hoitakoon YK, Teräsmies tai joulupukki.
