Kolmiosaisesta nimestä huolimatta Terry Lee Halelta on turha odottaa syvän etelän americana-kaavoja, sillä kuusikymppinen laulaja-lauluntekijä on läpikäynyt kotimaansa rock-historian San Franciscon hippikesästä Chicagon bluesin ja Seattlen grunge-kohahduksen kautta Ranskaan roots-evankelistaksi. Monissa liemissä marinoitunut musisoija on sekä seestynyt että väkevöitynyt laulujensa tekijänä ja esittäjänä. Ensi soinnuista lähtien dobron ja akustisen kitaran hivelevä sävelkauneus ja kuulas kaiku nostavat selkeästi ja tarkasti luetut lyriikat poikkeuksellisen hyvin ja saumattomasti kitaroihin sulautuvina esiin.
Askeettisten folk-standardien sijasta nautiskellaan upean intiimistä äänimaisemasta. Laidback-rentouteen Hale ei tuudittaudu, vaan naulaa sanottavansa tyynen purevasti biisien julkisivuun. Suurenmoinen urkukudos, pedal steelin liuku tai väräjävä huuliharppu maalaavat osansa kanvaasista. Vahvempana äänenkäyttäjänä Hale ei tuppaudu JJ Calen salaovelan svengijunan kyytiin, mutta viihtyy nopean pehmokompinkin parissa. The Long Draw tulee lähelle kuulijaa upeilla lämpimillä melodioilla, joiden hienoa kokonaisuutta voi kuunnella loputtomiin yhtäkään raitaa hyljeksimättä.