THERION: Secret Of The Runes

Tässä se on, vuoden levy!
Christopher Johnssonin johtama Therion astuu jälleen kerran askeleen eteenpäin. Itse asiassa Therion lienee niitä harvoja yhtyeitä, jotka pystyvät liikkumaan sulavasti aina eteenpäin, vaikka tyylisuunnassa tapahtuvat reivaukset voisi helposti käsittää paluuksi juurilleen tai perinteiden kunnioittamiseksi, jonka voisi jonkun muun kohdalla joskus tulkita myös paikalleen jämähtämiseksi.
Therion on luokiteltu yhdistelmäksi goottimetallia ja klassisia vivahteita. Määritelmä pitää edelleen paikkansa, ja täytyy muistaa, että kysymys on nimenomaan vivahteista. Vivahteet eivät siis ole vaikutteita klassisesta musiikista sinänsä, vaan tavasta esittää klassista musiikkia. Jos kappaleista riisuttaisiin vaikkapa klassinen laulutyyli pois, jäljelle ei loppujen lopuksi jäisi paljoakaan klassista. Niinpä pikemminkin voisi puhua jonkinlaisesta populaarista neoklassismista, koska Johnsson on oikeasti pystynyt luomaan jotakin ihan uutta.
Uudella levyllä metallimusiikin sävyt saattavat olla hieman dominoivammassa asemassa kuin aiemmin. Merkittävä syy lienee se, että Johnssonilla on tällä hetkellä oikea bändi. Aiemminhan hän on toiminut paljolti sessiomuusikoiden varassa. Koydenveto metallin tai klassisten vivahteiden välillä on kuitenkin turha, sillä sävellykset ratkaisevat, ja niissä Johnsson osuu taas kerran napakymppiin. Sävellykset ovat oikeastaan hyvin nerokkaita. Ne ovat jopa pelkistetyn yksinkertaisia, mutta kuitenkin hyvin täyteläisiä. Johnsson nimittäin osaa muuttaa sovituksilla tyhjyyden ilmavuudeksi, ja mikäli kappaleita miettii ilman lauluosuuksia, instrumentit yksinään muodostavat perin löyhän ja irrallisen kokonaisuuden. Johnssonin uudet kappaleet perustuvatkin siksi paljolti laululle ja laulumelodioille, ja ne ovat omaa luokkaansa vaikuttavuudessaan. Johnssonin melodioiden sulavalinjaisuudessa on tiettyjä itsestäänselvyyksiä, mutta hänelle on ominaista etsiä käänteisiä esitystapoja tyytymättä kaikkein luonnollisimmalta tuntuvaan ratkaisuun. Toisaalta hän ei temppuile melodioilla pelkän erikoisuuden tavoittelun tähden, vaan kaikella on ilmiselvä tarkoitus. Johnssonin tarkoitus on mitä ilmeisemminkin luoda käänteentekevää musiikkia, ja siinä hän onnistuu kertakaikkiaan hyvin.