Osio: Asiaa

No nyt on taidetta luvassa! – Koomikkojumala Bill Murrayn sangen kiintoisalta vaikuttavan debyyttialbumin sisältö alkaa selkiytyä

Aiemmin uutisoimme legendaarisen koomikko-näyttelijä Bill Murrayn aikeista julkaista albumi yhdessä alunperin Berliinistä New Yorkiin vievällä lennolla tapaamansa sellisti Jan Voglerin kanssa. Nyt hanke on edennyt pisteeseen, jossa tiedot levyn sisällöstä sekä julkaisuaikataulusta alkavat olla selvillä.

Phil Collins on palannut! – 80-lukua hallinnut legenda avasi paluukiertueensa väkevästi tukulla kappaleharvinaisuuksia

Selvää jälkeä musiikkilistoilla ja MTV:llä kultaisina 80-luvun kultaisina vuosina tehnyt entinen Genesis-rumpali/laulaja Phil Collins polkaisi kauan odotetun paluukiertueensa käyntiin Liverpoolin Echo Arenasta eilen illalla. Alunperin vuonna 2002 eläköitynyt artistilegenda esitti ensimmäisen täyden konserttinsa kuuteen vuoteen viime vuonna. Nyt alkanut kiertue onkin ensimmäinen laatuaan sitten vuoden 2005.

Chris Cornellin ruuminavausraportti valmistui – laulajan kehosta löytyi lopulta seitsemää eri lääkeainetta

Viime kuussa menehtyneen Chris Cornellin ruumiinavausraportti paljastaa laulajan kehossa olleen kaikkiaan seitsemää eri lääkeainetta tämän kuolinhetkellä. Michiganin Wayne Countyn oikeuslääkäri raportoi kyseessä olleen itsemurha hirttäytymällä eikä lääkeaineilla ollut vaikutusta miehen tekoihin.

Radioheadin Israelin-keikka herätti äläkän kollegoiden keskuudessa – näin arvosteluun vastaa surullinen ja järkyttynyt Thom Yorke

Jokin aika sitten viitisenkymmentä artistia julkaisi Brittisuuruus Radioheadille osoitetun avoimen kirjeen, tarkoituksenaan pyytää yhtyettä harkitsemaan vakavasti ensi kuulle suunniteltua esiintymistään Israelin Tel Avivissa uudelleen. Kirjeen, jonka mukaan ”soittamalla Israelissa esiinnytte paikassa, jossa YK:n mukaan harjoitetaan apartheid-politiikkaa palestiinalaisia kohtaan”, allekirjoittaneiden taiteilijoiden joukosta löytyi muun muassa Roger Watersin, Thurston Mooren ja TV on the Radion Tunde Adebimpen kaltaisia nimiä. Nyt Radiohead-solisti Thom Yorke on…

Muistakaa, ei ole hyvä idea vetää lsd:tä ennen keikkaa – Black Sabbath -suuruus Bill Ward evästää nuorempaa sukupolvea

Metal Injection -blogi nosti esille tulevan The Doom Doc -dokumentin esimakusteluklipin, jolla kuullaan viisauden sanoja itseltään Black Sabbath -rumpali Bill Wardilta. Tämän haastattelun perusteella dokkarissa on luassa varsin, no, elämänmakuista tarinaa. Lisätietoa elokuvasta löytyy esimerkiksi täältä.