Osio: Asiaa

Väkivaltaa, aseita ja Karhu-ryhmä – Tuore Pariisin Kevät -video on melkoinen teos

Helmikuussa uuden albumin julkaiseva Pariisin Kevät on tänään julkaissut singlekappaleelle Hei mä soitan sulle ihan kohta tehdyn musiikkivideon. Kappale oli hiljattain myös Soundin Lauantailekana, Arto Tuunelan mietteitä biisistä voit lukea täältä.

”Se oli kiusallinen hetki” – Kiss-rumpali muistelee soittokisaa, johon osallistui myös Guns N’ Rosesin Steven Adler

Vuodesta 1991 alkaen Kiss-yhtyeessä enemmän tai vähemmän rumpaloinut Eric Singer muisteli pitkää uraansa Musicradarin haastattelussa. Suuri harppaus ammattilaiseksi tapahtui 80-luvun puolivälissä, kun Lita Ford otti Singerin kiertuerumpalikseen. Tarinaan liittyy myös kiusallinen kohtaaminen Steven Adlerin kanssa, josta myöhemmin tuli Guns N’ Rosesin rumpali.