Brother Firetribe juhlakiertueelle Eurooppaan – Matkaseuraksi lähtee Shiraz Lane

Suomalaista rock-osaamista maailmalle vievä kiertue starttaa lokakuussa Berliinistä.

Brother Firetribe. Kuva: Lars Johnson

Parhaillaan uutta albumiaan työstävä Shiraz Lane ja alkuvuodesta tuoreimman pitkäsoittonsa puolestaan julkaissut, 15-vuotista uraansa juhlistava Brother Firetribe lähtevät syksyllä yhteiselle Euroopan-kiertueelle. Rundi starttaa 11. lokakuuta Saksan Berliinistä ja päättyy 4. marraskuuta Espanjan Madridiin.

”Tulee olemaan suuri ilo päästä taas soittamaan mahtavissa paikoissa ja haistelemaan sitä lämmintä tunnelmaa, jota koimme viime kiertueellamme. Olemme myös innoissamme päästessämme esiintymään täysin uusiin mestoihin. Kenties tulemme soittamaan myös uutta materiaalia, jonka parissa olemme paiskineet koko vuoden töitä. Ehkä julkaisemme jopa singlen vielä ennen kuin lehdet tippuvat poista?” Shiraz lane -leiristä kommentoidaan.