Koko musiikkityyliä keksimässä ollut Black Sabbath -rumpali listasi parhaat metallialbumit – mukana yllättävänkin moderneja valintoja

Bill Ward listasi mielestään parhaat metallilevyt Rolling Stonelle.
12.7.2017 20:27

Rolling Stone on viime viikkoina selvittänyt kaikkien aikojen parhaita metallialbumeita niin omalla sadan parhaan listallaan, kuin kyselemällä lajityypin ikoneilta näiden henkilökohtaisia top kymppejäkin. Tällä kertaa vuorossa on Black Sabbathin alkuperäisrumpali Bill Ward, jonka valinnoissa vilisee suorastaan yllättävänkin paljon modernia metallia. Voit käydä lukemassa pidemmät perustelut valintojen takaa täältä, mutta alla miehen valitsemaa kymmenen parasta metallialbumia lyhyiden esittelyjen kera.

10. Dead Cross, Dead Cross (2017)
”Näin Dead Crossin viime vuonna Los Angelesissa ja se räjäytti tajuntani. Olin haltioissani. Ajattelin, että ”voi helvetti, he ovat aivan uskomattomia.” Nyt Dead Cross on palannut Mike Patton laulajanaan ja minähän rakastan Mike Pattonia, olen rakastanut aina Faith No More -ajoista saakka.”

9. DevilDriver, Beast (2011)
”Olen DevilDriverin suuri fani. Olen ollut sitä alusta asti. Syy siihen, miksi valitsin tämä levyn on se, että sillä on pari kappaletta joita rakastan. Black Soul Choir, joka on aivan loistava. Crowns of Creation ja vielä Lend Myself to the Night.”

8. Fear Factory, Mechanize (2010)
”Valitsin tämän albumin siitä syystä, että pidän todella paljon kappaleesta Christploitation. Se on yksi suosikkibiiseistäni. Hidas piano ja rumpali Gene [Hoglan] takoo pitkin kappaletta kuin mikäkin… jos haluat kuulla tulevaisuuden, kuuntele Gene Hoglania Christploitationilla.”

7. Krisiun, Southern Storm (2008)
”Tämä on vain yksinkertaisesti hyvä levy. Heillä on todella makeita perkussioita. Tapa, jolla Slaying Steel -kappale alkaa [hyräilee riffiä], siellä on tolkuttomasti näitä hienoja orkestraatioita kitaralla soitettuna. Se kaappaa sinut kerralla mukaansa. Se on todella hienoa. Yksi suosikkiyhtyeistäni underground-metallissa.”

6. Type O Negative, October Rust (1996)
”Ensinnäkin valitsin October Rustin siksi, että olen Type O Negativen suuri fani, ja olen ollut sitä siitä asti kun kuulin heitä ensimmäisen kerran. Yksi suosikkikappaleistani levyllä on biisi, jota soitamme joka joulu radioshowssamme. Se on nimeltään Red Water (Christmas Mourning) ja sen sovitus on helvetin hieno. Siellä on aivan kaikkea. Kenny [Hickey], Johnny [Kelly] ja Josh [Silver] kuulostavat yksinkertaisesti hurjilta.”

5. Motörhead, The Wörld Is Yours (2010)
”Hieno bändi. Pidän itse asiassa monista Motörhead-levyistä. Valitsin tämä siksi, että se oli yksi heidän viimeisistään ja se sopii aikoihin. Brotherhood of Man -kappale istuu hienosti nykypäivään. Se kuvastaa aikojamme paremmin kuin koskaan. Soitan sitä jatkuvasti radioshowssani. Se on yksi eniten soittamistamme äänitteistä.”

4. Judas Priest, The Best of Judas Priest: Living After Midnight (1997)
”Rakastan Priestiä. Tässä on niin paljon hyvää kamaa: Turbo Lover… yksi kappale josta pidän on [Heading Out to the] Highway. Tapa jolla bändi soittaa taimissa, kaikki ne rumpukompit ja kitaragroovet, sitä voi kuvailla vain täydelliseksi. Kuka ikinä sen sitten valitsikin, teki todella hyvää työtä, koska he soittavat juuri siinä missä pitääkin.”

3. Slipknot, .5: The Gray Chapter (2014)
”Oli aikeissa valita Slipknotin ensimmäisen albumin, mutta ajattelin, että ’ei, mennään heidän viimeisimmällään.’ Suurin syy valintaani oli Corey Taylorin lyriikat. Juttelin #3:n [perkussionisti Chris Fehn] kanssa juuri pari päivää sitten – hän on erittäin hyvä ystäväni. Juttelimme Coreyn sanoituksista ja siitä, kuinka ällistynyt olen joka kerta kuunnellessani levyä ja kuinka opin siitä joka kerralla jotain uutta. Se johtuu Coreyn tavasta tykittää ja sitten taas himmailla sanoituksillaan.”

2. Metallica, Metallica (1991)
”Rakastan Black Albumia, sillä se oli käytännössä jonkin alku. Olin kuullut Metallicasta aiemmin ja tavannutkin heidät, mutta kun kuulin Black Albumia, reagoin siihen kuin Sgt. Pepperiin. Kun kuulin Sgt. Pepperiä ensi kerran, jouduin istahtamaan alas, monien muiden tavoin, ja kuuntelin sitä yhä uudelleen ja uudelleen. Tein samoin Black Albumin kanssa. Albumi on todella kuunneltavaa tavaraa ja sopii hyvin korvilleni, sydämelleni ja tilaan, jossa tuolloin olin.”

1. Black Sabbath, Master of Reality (1971)
”Pidän kaikista Black Sabbath -albumeista joilla työskentelin, mutta satun vain pitämään erityisen paljon Master of Realitystä. Pidän siitä, sillä bändi oli tuolloin täysillä rundaava porukka. Emme olleet pitäneet taukoa vuosiin ja sillä on tiettyä kypsyyttä. En tarkoita, etteikö Black Sabbathilla tai Paranoidilla olisi kypsyyttä, mielestäni niillä nimittäin oli. Mutta Masterissa on vain jotakin erityistä. Se on aina lukeutunut suosikkeihini. Satun vain todella, todella pitämään siitä.”

Lisää luettavaa