Beatles-animaatio täyttää ensi vuonna 50 – juhlavuoden kunniaksi elokuva kääntyy sarjakuvaksi

Yellow Submarine -sarjakuvaa työstää MAD-lehden tuleva päätoimittaja.
13.7.2017 10:49

Beatles-jäsenten edesottamuksia ja kamppailua sinisiä ilkimyksiä vastaan nähtiin yhtyeen musiikkiin pohjautuvassa Yellow Submarine -animaatioelokuvassa ensimmäisen kerran heinäkuussa 1968. Ensi vuonna tästä tulee lyhyellä matikalla laskettuna kuluneeksi jo 50 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Titan Comics julkaisee elokuvan virallisen sarjakuvakäännöksen, uutisoi Hollywood Reporter. Aivan uuden sarjakuvan kirjoittaa ja kuvittaa pitkäaikainen fani Bill Morrison, joka nimitettiin hiljattain MAD-huumorilehden uudeksi päätoimittajaksi.

Nähtäväksi jää, mitä kaikkea muuta juhlavuosi tuokaan tullessaan sarjakuvan lisäksi. Lego ehtikin jo lanseerata virallisen Yellow Submarine -setin viime vuonna, mutta muuten kaikki ovet ovat avoinna.

Lisää luettavaa