Taas on uusi ”superbändi” saapunut maailmaan. Kun Alice Cooperin, Johnny Deppin ja Joe Perryn Hollywood Vampires on saanut jonkun verran ilmaa siipiensä alle, myös Mastodonin, At the Drive-Inin ja Queens of the Stone Agen jäsenet päättivät perustaa oman merkkimiesten kokoonpanonsa. Aika näyttää, miten pitkäikäinen tästä Gone is Gone -yhtyeestä tulee.
Mukana ovat Rolling Stonen mukaan Mastodonin Troy Sanders, At the Drive-Inin Tony Hajjar, QOTSA:n Troy Van Leeuwen ja päälle vielä kitaristi-kosketinsoittaja Mike Zarin. Kokoonpano soittaa ensimmäisen keikkansa 27. huhtikuuta, ja kesällä julkaistaan yhtyeen debyytti-ep. Myöhemmin tänä vuonna on tulossa myös 13-biisinen levy.
Ensi alkuun on tarjolla alla oleva 30 sekunnin pätkä, jonka perusteella orkesteri kyllä on aivan silmällä pitämisen arvoinen. Tai kuuntele nyt itse ja tee omat johtopäätöksesi.