Aivan mainion virolaisen folkmetal-yhtye Metsatöllin rumpali Marko Atso kertoi ennen Stonen kenties vihonviimeisen klubikiertueen avannutta Tallinnan-keikkaa, että suomalaisyhtye soitti aikoinaan Virossa kuusi kertaa. Kyllähän sellaisella esiintymismäärällä jo jonkinlainen fanipohja luodaan ja ennen Rock Cafen iltamaa mietityttikin, että ilmestyyköhän mestoille paljonkin todellisia old school -faneja, siis jo Neuvostoliiton aikakaudella Stonen nähneitä. Vai nähdäänkö ylipäänsä juuri ketään – vanhan rässiliivinsä esiin kaivanut basistilaulaja Janne Joutsenniemi oli nimittäin ennen keikkaa kovinkin epäileväinen mahdollisen yleisömenestyksen suhteen.
Niin tosiaan, katsotaanpa faktoja: hevikeikka keskellä viikkoa Virossa, piletit 22 euroa, ja bändin edellisestä keikasta näissä maisemissa yli kaksikymmentä vuotta… Vähemmästäkin sitä saa epäillä, mutta tällä kerralla nuo ajatukset osoittautuivat turhiksi.
Ennen livearvion pariin siirtymistä kuunnellaanpa Jannen kommentteja ennen ja jälkeen keikan:
Virolaisten avausaktien jälkeen lavalle kymmenen hujakoilla kivunnut Stone sai nimittäin huomata soittavansa mukavan sankalle yleisöjoukolle ja puolitoistatuntisen aloittanut Get Stoned pyöräytti myös pitin välittömästi käyntiin. Ilmassa suorastaan väreili se vahva fiilis, että tämän bändin on todellakin odotettu palaavan näille seuduille. Olihan Stone aikoinaan Metallican ohella se yhtye, joka toi speed/thrashmetalin Suomenlahden eteläpuolelle (kysykää vaikka mainitulta Metsatölliltä, jota ei olisi välttämättä edes perustettu ilman Stonea).
Mutta palataan asioiden ytimeen eli soundeihin. Stonen matkassa jo vuodesta 1985 viihtyneen Mikko Karmilan ruuvaama äänimaailma osui kohdalleen heti ensihetkistä alkaen ja hehkuttipa eräs virolainen alan mies jopa sellaista, ettei ole koskaan kuullut Rock Cafessa näin kirkkaita, täsmällisiä ja voimakkaita soundeja.
Tiukkuuden ja selkeyden taustalla on tietenkin myös Stonen alkuvuoden tiukka treeniputki – jo aikoinaan kovina soittajina tunnettujen ukkojen terä ei siis ole vieläkään ruosteessa ja No Anaesthesian kaltaiset ”proge-eepoksetkin” rullasivat eteenpäin suorastaan vastustamattomasti. Toista laitaa edusti esimerkiksi jylhä The Day Of Death (”joskus takavuosina tapasimme omistaa tämän biisin Urho Kaleva Kekkoselle”), joka soi niin perkuleen hienosti, että siinähän meinasi tulla tippa linssiin. Toisen kerran silmät hikosivat ei-niin-yllättäen Finlandian aikana. Mieleen nousivat samalla myös ne useat kerrat, kun tuli nähtyä Stone monien keskisuomalaisten tanssilavojen estradilla. Niin, rakkaita terveisiä vaan Keuruun Kisakaarteelle, Saarijärven Kisasuojalle, Virtain Hiekkarannalle ja niin edelleen.
Tuttujen, mutta ei puhkisoitettujen Stone-rallien lisäksi bändi oli lisännyt settiinsä pari erittäin harvoin livenä soitettua biisiä. ”Ei saatu näitä ralleja aikoinaan toimimaan livekäytössä, mutta nyt me vedetään nämä, meni miten meni” -kommenttien saattelemina Rock Cafessa soivatkin No Anaesthesia! -albumin Light Entertainment (Good Old Times) ja Coloursin Empty Suit. Bändien omat fiilikset ovat tietenkin heidän omia (ja usein selittämättömiä) fiiliksiä, mutta Rock Cafessa saattoi siltikin vain ihmetellä, että miksi ihmeessä nämä kappaleet eivät ole aikaisemmin kulkeneet. Nyt ne nimittäin ainakin kulkivat.
Mikään treenikeikkahan tämä Tallinan-veto ei todellakaan ollut, mutta kyllä näiden ”harjoitusten” jälkeen kelpaa silti lähteä suomalaisiin klubeihin vetämään. Siellähän on vissiin lähinnä loppuunmyytyjä saleja tiedossa, kun Tampereen Pakkahuoneellekin viedään jo viimeisiä lippuja. Jos ei ole viety jo. Onneksi tuon keikan näkee myös internetin välityksellä.
Ai niin joo. Että oliko niitä virolaisia thrash-henkisiä old school -kempuroita paikalla? No oli, totta hemmetissä. Mutta niin oli aivan kaikennäköisiä ja -ikäisiä muitakin hahmoja. Näyttäisi olevan kaiken kansan bändi tämä meidän ikioma Stonemme tuolla Viron puolessa.