Julistin viitisen vuotta sitten, että jos kaikki maailman kitarabändit saisivat taottua instrumenteistaan samanlaisia ääniä kuin Black Twig, kenelläkään ei olisi mitään hätää. Soliti-merkin ykkösnimiin nopeasti noussut helsinkiläisnelikko soitti shoegaze-indie-altsunsa jo ensimmäisillä netissä julkaistuilla biiseillään taivaallisen hienosti: välillä rujosti ja suttuisesti, välillä kevyesti ja puhtaasti. Vain taivas tuntui niin sanotusti olevan rajana.
Kolmannella albumillaan Black Twig on hionut ilmaisuaan vieläkin soinnikkaammaksi. Siksi onkin harmillista, ettei Blaze On A Plainin kappalemateriaali ole yhtä vahvaa kuin bändin äänellinen ja tyylillinen taituruus. Albumi on lähtökohtaisesti kepeämpi ja popimpi kuin kaksi edellistä, mutta kun sävellyspuolella tarjotaan aiemmilta levyiltä tuttuja muutaman nuotin melodioita, kuuntelukokemus jää tylpemmäksi kuin olisi toivonut.
Poikkeuksen tekee levyn avaava, yksinkertaisessa melodiankuljetuksessaan mestarillinen 1998, jossa tiivistyy kaikki se hyvä, minkä vuoksi Black Twigiä on viime vuosien ajan hehkutettu. Se on myös oivallinen tutustumisbiisi niille, joiden korvia bändin musiikki ei ole aiemmin tavoittanut.
Harvoin nykyaikana saa kylmiä väreitä kitarasooloista.
