Arvio: Aresin albuminkaltainen Aris on masentava osoitus hy­väkaverikerhon laaduntarkkailun puutteesta

Geneeriset biitit täyttävät peruslaatuvaatimuk­set, mutta päätähden karisman puute saavat musiikin henkimään syvää tyhjyyttä.
Arvio julkaistu Soundissa 3/2026.
Kirjoittanut: Niko Peltonen.

Arvio

Ares
Aris
Rähinä

Suomiräpin listahuipulla sukupolvi on taas vaihtunut ja Spotifyn kärjessä mellastavat hetken Ares, Averagekidluke ja Turisti. 26-vuotias suomalais-kreik­kalainen Aris Staboulis on sälleistä ehkä kasvottomin eikä lainkaan niin ärhäkkä kuin sodanjumalalta napattu aliaksensa.

On vaikea hahmottaa, mihin hä­nen suosionsa perustuu. Edes viime vuoden kuunnelluin biisi Menestys on paras tapa kostaa ei jää mieleen kuin nimeltään.

Tämä uusin albuminkaltainen tuote ei näytä sisältävän yhtä isoa ”lekaa”, mutta ei Ares ole asemiaan menettämässäkään. Pikemminkin hän luikertelee kohti radiosoittoa ja ketjufestareita saaden jo Pehmoai­non ja itse Vesalan fiittaajikseen.

Se on masentava osoitus hy­väkaverikerhon laaduntarkkailun puutteesta, sillä toisin kuin maini­tuilla, Aresilla ei ole mitään sanot­tavaa mistään. Vaikeampia vaiheita on eletty, mutta pojat, että nyt tulee hyvin massia, sitä tulee ihan albumin ekasta säkeestä asti.

Ares ei ole materialismissaan edes törkeä, vaan se tuntuu ulkoa opitulta. Ykköstuottajien geneeriset biitit täyttävät peruslaatuvaatimuk­set, mutta päätähden kaikinpuoli­nen keskinkertaisuus ja karisman puute saavat musiikin henkimään syvää tyhjyyttä.