Yksittäiset kappaleet eivät ole koskaan olleet Black Twigin ydinnoodeja. Pikemminkin ne ovat hahmottuneet laajemman tunnelman komponenteiksi, joita massoittamalla yhtye on saanut pienetkin variaationsa kuulostamaan merkitykselliseltä. Siksi Was Not Looking For Magicin loppupuolelle sijoitettu Typical Winter’s Day ravistelee hereille. Haaleanylväs teos on korkeintaan viitteellinen irtiotto orkesterin lyhytkaarisesta melodianrakentelusta, mutta silti se täräyttää kokonaiskuvaa erillisellä identiteetillään.
Ajatukselta on mahdoton välttyä: tätä olen odottanut.
Black Twigin ydintä yksi irtolainen ei tietenkään uhkaa. Was Not Looking For Magic on täynnä tuttua, sähköisesti helkkyvää tunnelmavirtaa, jonka hälyisimpiäkin shoegazing- ja garage-ryöppyjä valaisee hento twee-kajo. Edeltäjiinsä verrattuna levy hahmottuu hieman iskevämpänä, jäntevöityneenäkin, mutta samalla se säilyttää turvavälin syvimpiin tunteisiinsa. Yhtye esittää kommenttinsa edelleen mieluummin täydennyksinä kuin kyseenalaistuksina.
Muodon huolellisuus korostaa poikkeaman arvoa. Kun perspektiivi nytkähtää yhtäällä, paljastuu muualtakin olennaisia lisäsävyjä. Lopulta silmien eteen aukeaa kaleidoskooppimainen maailma, josta ensivaikutelma kertoo paljon, mutta jonka yksityiskohdat pysyvät jatkuvassa liikkeessä.