Toivon, että jokainen teini kuuntelee tämän albumin vähintään kerran. Ja saman tien sen voisivat kuunnella kaikki aikuisetkin. Asla Jo on kirjoittanut debyytin, joka ei voi olla koskettamatta.
Papin tytär on sokerikuorruttamaton kuvaelma siitä, mitä on olla ulkopuolinen ja etsiä paikkaansa maailmassa. Asla Jo eli Emmi Haapaniemi kertoo autofiktiivisissä kappaleissaan elämästään uskovaisen perheen erilaisena lapsena niin yksityiskohtaisesti, että kuulija ei vain kuule vaan ikään kuin tuntee hänen kokemuksensa.
Termi kaihopop, jolla Asla Jo tyyliään kuvailee, kuvastaa albumia hyvin. Papin tyttären kappaleet kuulostavat muistoilta. Siltä, kun kauan sitten tapahtuneet asiat ovat jo hieman yli- tai alivärittyneet kokijan mielessä. Tämä kuuluu albumin kappaleissa modernien soundien jyrkkyytenä ja nostalgisten soundien lempeytenä.
Asla Jon kappaleet ovat pohdiskelevia ja tarttuvia. Erityisesti Pussailen tyttöjen kaa, Samal taval sisko ja Fantasia ovat täysiverisiä, loistavasti kirjoitettuja lauluja, joita kuuntelisi innolla, vaikka niissä laulettaisiin joutavuuksia. Onneksi Asla Jo laulaa kuitenkin merkittävistä asioista. Ja herkästi laulaakin.