MOTHER GOOSE: Obvious Works

Arvio julkaistu Soundissa 10/2005.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Mother Goose on koostanut uusimman albuminsa vuosina 1997-2005 syntyneestä musiikista.

Arvio

MOTHER GOOSE
Obvious Works
Lamplite

Mother Goose on koostanut uusimman albuminsa vuosina 1997-2005 syntyneestä musiikista. Omien sanojensa mukaan trion oli jo korkea aika tehdä rocklevy ja Obvious Works on nimenomaan sellainen. Valtaosaa rockista on jo kauan voitu pitää konservatiivisena itsestäänselvyytenä, mutta tällä levyllä ilmeistä on ainoastaan sen sumeilemattomuus. Jos rock'n'roll on raato, niin Mother Goose käy kimppuun kuin raivokas piraijaparvi.

Obvious Works on lyhyt ja iskevä levy, jolta ei löydy heikkoja lenkkejä. Door To Door nostaa svengillään heti alkajaisiksi kuulijan jalat ilmaan Rock Outin räiskiessä perään suoraa primitivismiä. Mind Trapissä yhdistyvät uskomaton jazzahtava lento ja yhtä käsittämättömän rujo kitarointi. My Third Eyen jolkutteleva country & western pakahduttaa kauneudellaan tuoden mieleen 22-Pistepirkon kantrihelmet. Palace Of Peace ja Small ovat hillittyä herkkua, joiden vastapainoksi Mother Goose lataa High Anxietyn hc punkia ja hauskasti nimetyn Fat Beatlen Farfisalla terästettyä hurjastelua.

Mother Goosen rocklevyä kannatti odottaa. 

Lisää luettavaa