Sianpäiden ja lampaanveren sinkoamisesta yleisöön ei saa enää otsikoita, mutta heitäpä Raamatulla tai toista rukous välispiikkinä, niin saat lukea nimesi iltapäivälehdistä. Hengen miehet ja kristillinen sanoma ovat edelleen tabuja raskaassa musiikissa. Hämmennystä on herättänyt myös Pappi, vaikkei se halpoja yleisönkosiskelukeinoja käytäkään.
Pappi, saarnamies siviilissäkin, lataa liturgiansa niin sakeana tekstinä, ettei heti osaa sanoa, todistetaanko tässä vihanpuuskaa vai lohtumusiikkia. Ennemmin rukousta ja synnintunnustusta kuin saarnaa, kuvaa Pappi Soundin haastattelussa, mutta kun tekstin muoto on enemmän kivulias kuin armelias ja silti filosofinen ja yhteiskunnallinenkin, ristiriita on valmis.
Musiikin ja laulu- ja lausuntatyylin vaihtelu korostaa vaikutelmaa, sillä välillä raastetaan hardcorea kuin Agnostic Front ja Roger Miret ja välillä lainehditaan triphopina ja ambientimmilla vesillä. Genrerajojen rikkominen on tällä levyllä hyvä asia, mutta Pappi on toistaiseksi enemmän omillaan yksittäisillä videoilla ja biiseillä kuin koko Syvyydellä. Lyhyet väläykset sytyttävät outoudella ja epätietoinen mielenkiinto säilyy paremmin kuin täydellä levyllä, jolla ensi-ihastus murenee kuin saarna kirkon puupenkeillä – kohta huomaa ajattelevansa jotain ihan muuta.