Arvio: Vähemmän olisi ollut enemmän – Iron & Winen Hen’s Teethillä kauniit sävellykset ja Sam Beamin ilmaisu hukkuvat sovitusten alle

Albumin pelkistetymmät biisit toimivatkin par­haiten.
Arvio julkaistu Soundissa 3/2026.
Kirjoittanut: Nuutti Heiskala.

Arvio

Iron & Wine
Hen’s Teeth
Sub Pop

Iron & Wine on multi-instrumenta­listi Sam Beamin sooloprojekti. Välillä sen materiaali on ollut aika pelkistettyä mies ja kitara -settiä, toisinaan sitä on sovitettu rikkaammin. Kotona neliraiturilla äänitetystä The Creek Drank the Cradle -debyytistä (2002) lähtien pääosassa ovat kuitenkin aina olleet sävellykset.

Uusi Hen’s Teeth lukeutuu Iron & Winen tuotetumpaan materiaa­liin. Maestron ohella levyllä kuullaan David Garzan ja Sebastian Steinbergin kaltaisia tuttuja kollaboraattoreita se­kä muun muassa americana-trio I’m With Heriä ja Beamin tytärtä Ardenia.

Välillä kauniit sävellykset ja Beamin ilmaisu tuntuvat hukkuvan aivan liiaksi Dave Wayn (Fiona Apple, Jakob Dylan) reunojaan myöten täy­sien sovitusten alle. Joskus runsaat sovitukset johtavat liialliseen tois­toon ja turhiin väliosiin.

Vaikka biisien olennaiset elemen­tit alkavat nousta instrumentaation alta esiin useampien kuunteluker­tojen myötä, vähemmän olisi ollut enemmän. Grace Notesin kaltaiset pelkistetymmät biisit toimivat par­haiten. Lopulta Hen’s Teeth ei nouse sävellyksellisestikään Our Endless Numbered Daysin (2004) tasolle.