Sielukkaasti ilman sanoja – Janne Haavisto keräsi uuteen kokoonpanoon tutut nimet

Arvio julkaistu Soundissa 8/2017.
Kirjoittanut: Hemmo Päivärinne.

Arvio

Janne Haavisto & The Shubie Brothers And Sisters
You Are Here
MuFarang

Laika & The Cosmonauts oli legendaarinen instrumentaalilevyjä jyystänyt bändi, jonka lopettaminen riipaisi sydäntäni. Bändin rumpali Janne Haavisto on nyt pykännyt uuden instruyhtyeen: The Shubie Brothers And Sisters. Levyn soittajalista on pitkä kuin gorillan käsivarsi, mutta keikoilla yhtye esiintyy kokoonpanossa Haavisto, Assefa, Kiviniemi, Jaakonaho ja Paatelainen.

Hyviä lauluttomia kappaleita on tavattoman vaikea tehdä, mutta Janne osaa ja hän on säveltänyt yksin tai kaverin kanssa kaikki esitykset, jotka ovat kauttaaltaan huippulaatua. Levyn taidokkaasti äänitetyt kappaleet ovat täynnä Laika-tyylistä tyylikästä tunnelmointia ja maalailua. Sovitukset ovat mielenkiintoisia ja kantavia. Monipuolisesta soitinvalikoimasta huolimatta soolosoitin on aina kitara.

Miltei kaikissa biiseissä viljellään pedal steel- sekä baritonikitaraa. Rakastan molempien sielukasta sointia.

Jos tykkäsit Laikoista, niin pidät myös tästä levystä, jossa on samaa taiteellista jatkumoa. Olen aina miettinyt, miten instrumentaalikappaleiden nimet keksitään. En itse osaisi.

Lisää luettavaa