Yhtälö erikoinen: Eddie Vedder ja Adam Sandler The Who -klassikon äärellä

Jokaiselle jotakin?
12.2.2016 11:02

Jenkkikoomikko Adam Sandler lienee usealle suomalaiselle tuttu filmatuista säntäilykomedioistaan kuten Big Daddy (1999) ja Mr. Deeds (2002). Parhaillaan Sandler on kiertänyt kotomaassaan Adam Sandler And Friends -nimisen livekomedia-kiertueen tiimoilta.

Aiemmin tällä viikolla herra Sandler kööreineen esiintyi Seattlen Paramount Theatressa rinnallaan entiset Saturday Night Live -kollegansa David Spade, Norm MacDonald ja Rob Schneider. Illan erikoisvieraita olivat elokuussa julkaistavan The Beatles -aiheisen Netflix-sarjan mainoksessakin vastikään äännähdellyt Eddie Vedder sekä herrat Tim Meadows ja Nick Swardson. Koko poppoo luikautti menemään The Whon My Generationin (1965) Sandlerin itsensä säestäessä kitaralla. Näin se kävi:

Rob Schneider julkaisi Twitterissään myös hauskan kuvan Seattlen katraasta.

Adam Sandlerin ura lähti nousukiitoon Suomessakin viime viikolla käynnistyneen Saturday Night Liven (SNL) käsikirjoittaja-näyttelijänä 1990-luvun alkupuolella.

Lisää luettavaa