Huhut Led Zeppelinin paluusta saivat internetin sekaisin – Billboard tutki, onko huhuissa perää

5.5.2017 11:10

Kun Robert Plant lisäsi pari päivää sitten verkkosivuilleen kryptisen viestin ”Any time now”, käynnistyi huhumylly välittömästi. Onko Led Zeppelin tekemässä sittenkin paluuta? Rocklegenda on pysytellyt visusti pois kuvioista hajoamisensa jälkeen, kun yhtyeen ainoa paluukeikka nähtiin Lontoon O2-areenalla vuonna 2007.

Huhumylly villiintyi entisestään, kun alettiin kuiskia, että bändi olisi tehnyt sopimuksen keikasta Kalifornian Desert Trip -festivaalissa. FeelNumb.com-sivusto uutisoi nimettömiin lähteisiin viitaten, että Zeppelinin paluun jarruna aikaisemmin toiminut Plant olisi lopulta suostunut uusiin keikkoihin.

Billboard tutki, missä määrin huhuissa on perää, ja valitettavasti pahalta näyttää. Plantin viesti viittaa Zeppelin-reunionin sijaan ilmeisesti uuteen sooloalbumiin. Rockjättiläisen paluusta ei ole mitään konkreettisia suunnitelmia, Billboardin lähteet kertovat.

Ei mahda mitään. Lähivuoden näyttänevät, jääkö vuoden 2007 Zeppelinin keikka viimeiseksi – Plantilla, Jimmy Pagella ja John Paul Jonesilla alkaa olla sen verran ikää, ettei tehokasta peliaikaa ole enää loputtomiin.

Lisää luettavaa