Timo Soini kertoo Suomen osallistuneen CMX-harjoituksiin – kysyimme A.W. Yrjänältä, mitä harjoituksissa tapahtui

25.2.2016 20:39

Viime päivinä Suomen poliittisella kentällä on vellonut keskustelu maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Eduskunnan kyselytunnilla käytiin tiukkasanaista keskustelua siitä, kenen kanssa liittoutumattoman Suomen on sopivaa harjoitella ja mihin CMX-harjoituksiin voimme osallistua.

Ilta-Sanomien artikkelissa mainitaan ulkoministeri Timo Soinin (PS) painottavan eroa sotilaallisten harjoitusten ja CMX-harjoitusten välillä. Ero ei kuitenkaan ole tavalliselle kansalaiselle täysin selvä, joten otimme yhteyttä CMX:n laulaja-basistiin A.W. Yrjänään ja pyysimme häntä selventämään asiaa.

Yrjänän mukaan Soinin lausunto on kuitenkin ylimitoitettu: CMX-harjoitukset ja sotilaalliset harjoitukset ovat monin tavoin samankaltaisia.

– Olen käsittänyt, että sotilasharjoituksissa juostaan pusikoissa ja kaupunkirakennelmissa parantamassa joukkojen koordinaatiota ja tehokkuutta. Ne eivät siis poikkea juuri millään tavalla CMX-harjoituksista, Yrjänä kommentoi.

Soini kertoi myös hallituksen tiedottaneen viime vuonna, että ”Suomi osallistuu CMX-harjoitukseen yhdessä Ruotsin, Australian, Japanin ja Ukrainan kanssa”.

Kenen kanssa oli kovimmat harjoitukset?

Ukrainan kanssa oli aika kova päivä. Venäjämieliset ja EU-myönteiset alkoivat nimitellä toisiaan fasisteiksi kesken ”Kansantalouden saavutusten näyttely”-kappaleen introa.

– Ukrainan kanssa oli aika kova päivä. Venäjämieliset ja EU-myönteiset alkoivat nimitellä toisiaan fasisteiksi kesken ”Kansantalouden saavutusten näyttely”-kappaleen introa. Jouduimme pyytämään Etyjin rauhantarkkailijat paikalle ja virittämään soittimet slaavimolliin, Yrjänä kertoo.

– Ruotsin kanssa oli myös omat ongelmansa, heillä kun on nykyään palkka-armeija. Jatkuvat kahvitauot tekivät pidempien biisien harjoittelusta tuskaa. Australian ja Japanin kanssa meni paremmin. Paitsi kun japanilaiset halusivat käyttää minua pistinharjoituksessa. Onneksi saimme heidät tajuamaan, ettei ole haaste osua näin isoon maaliin.

Eduskunnassa ilmeisesti oltiin vaikuttuneita harjoitusten sujuvuudesta, koska muun muassa Erkki Tuomioja (SDP) kysyi, aikooko Suomi jatkossa osallistua CMX-harjoituksiin, joissa harjoitellaan Naton avunantolauseketta eli artiklaa viisi.

Yrjänä ei sulje mahdollisuutta pois, mutta ajatukseen liittyy tiettyjä ehtoja.

– Siis kuuluisa isäntämaa-artikla, Yrjänä pohtii.

– Meillä on ollut sellainen periaate, että hyväksymme avunantolausekkeen kaikilta, jotka kykenevät edes tunnin verran olemaan käyttämättä termejä: ”neekeri, huora, raiskaus, tapa ittes ja homo”. Olemme nimittäin vahvasti sitä mieltä, ettei niistä sotilaallisessa konfliktitilanteessa ole juurikaan hyötyä.

Lisää luettavaa