Äänihuuliin kasvaneet polyypit vaiensivat Lindsey Jordanin pian edellisen Snail Mail -levyn Valentinen (2021) ilmestyttyä. Nystyt poistettiin rutiinitoimenpiteenä, ja Jordan palasi lavoille muutamassa kuukaudessa. Leikkauspöydälle saattoi silti jäädä muutakin kuin kudosta. Pitkähkön levytystauon päättävällä Ricochetilla esiintyy tuttu taiteilija, mutta hänen äänessään on uusi vire.
Ensimmäisenä huomion kiinnittää musiikin soljuvuus. Levyn tuotanto on hienopiirteistä ja tarkkaa, ja Jordanin laulusta karsittu kaikki ristiriitaisuus. Tulkinta ei pinnistäydy enää soinnittomuuden rajalle. Nyt Jordan välittää mielialansa äänensävyjään lämpimästi tutkaillen.
Myös orientaatio tuntuu kypsyneen. Laulut kyllä kuulostavat edelleen sydänkipuisilta ja ulkopuolisilta, mutta melodioissa on viimeistelemätöntä kaihoa ja ujoa myöntyväisyyttä. Huokoisessa seesteisyydessään Ricochet todistaa Jordanin olevan sinut itsensä kanssa, ehkä paremmin kuin koskaan.
1990-lukulaisesta muhjuestetiikasta ja paljastavasta hallitsemattomudesta luopuminen on ollut ilmeisen tietoista, rohkeaakin. Samalla on kuitenkin kadonnut jotain, mitä huolellisinkaan säveltäminen ei korvaa. Niin lähelle kuin Jordan levyllä tuleekin, osa hänen persoonastaan haipuu silotellun pinnan alle.
