Kotimainen death doom -yhtye Hanging Garden on soinut nyt yhdeksän levyn mittaisen uransa varrella monenlaisissa sävyissä. Nyt mennään rujomman kautta, ja homma tehdään selväksi jo kättelyssä, kun Isle of Bliss starttaa mustametallisesti hakaten.
Jäsenistöltäänkin mittavan yhtyeen massiivisen uljas ääni kantaa kauas. Suomessa on lukuisia perushyviä alan bändejä, jotka eivät ole saaneet luoduksi välittömästi tunnistettavaa tavaramerkkisointia. Hanging Gardenilla sellainen on.
Kokonaisuuteen tuo entistä enemmän omaa, että Toni ja Riikka Hatakka eivät nojaa vain perinteiseen toimintamalliin, jossa mies ördää ja nainen luikauttelee nätisti, vaan pariskunta vuoropuhelee myös raa’an laulun keinoin. Klassisen Theatre of Tragedyn henki näyttäytyy silti siellä täällä, eikä se haittaa lainkaan.
Levyn miksaaja-masteroijakin on nappivalinta. Olen aina ollut Jaime Gomez Arellanon juurevan soundin ystävä, eikä mies petä nytkään. Äänimaailma välittää tunteita siinä missä musiikkikin, ja Isle of Blissin kauniin romuluiseen ympäristöön Gomezin säädöt ovat enemmän kuin omiaan.
Jos vaikkapa Swallow the Sunin matka on käynyt mielestäsi kohti turhankin modernia sointia, tässäpä rohtoa siihen vaivaan.
