Artisti: Eric Clapton

Tänään tv:ssä pääsevät ääneen kitarajumalat: luvassa intiimi Ritchie Blackmore -muistelo ja Eric Claptonin 70-vuotisjuhlakonsertti

Kitaroiden, tai tarkemmin sanottuna niiden soiton ystävien kannattaa olla tänään ruudun ääressä, sillä Yle Teema lähettää peräkkäin kaksi, kahta eri kuusikielisen legendaa käsittelevää ohjelmaa. Ensin on vuorossa tänä kesänä kauan odotetun paluunsa rockin pariin tehnyt Ritchie Blackmore, joka käy Ritchie Blackmoren tarina -ohjelmassa uraansa läpi aina sen alkuajoista Blackmore’s Night -aikakauteen saakka. Omia näkemyksiään Mustasta ritarista pääsevät esittämään myös Brian Mayn, Ian Andersonin ja Gene Simmonsin kaltaiset rock-veteraanit.

Slowhand julkaisee livealbumin – Eric Clapton Live In San Diegolla mukana myös JJ Cale

Eric Claptonin konsertti San Diegon iPayOne Centerissä 2007 kuuluu fanien eniten ylistämien konserttien joukkoon. Kameraryhmä oli myös paikalla tuona iltana ja vaikka virallista dvd/blu-ray -julkaisua ei ole tulossa, cd- ja vinyylitallenteet julkaistaan pitkän odotuksen jälkeen 30. syyskuuta.

Maestro fiilistelee – Eric Clapton kertaa kuudelle vuosikymmenelle ulottuvaa uraansa

Vanha kunnon Slowhand ryhtyy uusimmalla musiikkivideollaan tunteikkaaksi. Vuonna 1963 Yardbirdsiin liittynyt ja sen jälkeen melkoisen mittavan uran ainakin Bluesbreakersin, Blind Faithin, Derek and the Dominosin ja Creamin riveissä sekä tietenkin soolona tehnyt Clapton muistelee menneitä vuosikymmeniä tyylikkäällä kuvaelmalla, jossa käydään läpi kitaristisuuruuden levyjen kansikuvia sekä hänestä otettuja ikonisiakin valokuvia.

Maukas ja ihanan rasvainen | Strymon Lex -Leslie-mallintaja

Lapanen eli Eric Clapton käyttää keikoilla kitaravahvistimien lisänä yhtä tai kahta Leslie-efektikaappia, joka on omalaatuinen pyörivien erilliskaiuttimien sekä vahvistimen yhteishäkkyrä. Tällaisella näätäkerhon läskillä ripuliranteella ei ole varaa eikä voimia kuskata ikinä moisia pömpeleitä keikoille tai studioon.Amerikkalaisen Strymonin laadukkaan maineessa olevia efektipedaaleita on alkanut näkyä enenevässä määrin maamme huippukitaristien polkusinlaudoissa. Bluesministerilläkin taitaa olla pari tällaista omassa hevoskuormassaan.Kuin Doppler-merkkinen…