Kävipä kerran niin, että Axl Rose joutui Eric Claptonin ja Mick Jaggerin tiukkaan kuulusteluun tapeltuaan David Bowien kanssa

27.1.2019 19:25

Dangerous minds -blogi on nostanut esiin mitä mielenkiintoisimman tarinan ylettömyyksien ja ylilyöntien hallitseman 1980-luvun loppupuolelta. Sen pääosia näyttelevät David Bowie ja Guns N’ Roses -nokkamies Axl Rose, jotka päätyivät tukkanuottasille Rosen tuolloisesta tyttöystävästä.

Kaikki alkoi legendaariselta Cathouse heavy metal -klubilta. Guns N’ Roses piti kyseisessä ravitsemusliikkeessä paitsi hoviaan myös esiintyi siellä valmistautuessaan lähestyviä The Rolling Stones -lämppärikeikkoja varten. Slash muistelee vuonna 2007 julkaistussa omaelämäkerrassaan Bowien olleen keikalla paikalla äitinsä Olan kanssa eturivissä, kun Rose alkoi poskeilla Thin White Dukelle lavalta käsin sen verran rajusti, että tämä katsoi parhaaksi poistua paikalta. Slash selitti myöhemmin äidilleen välikohtauksen johtuneen siitä, että Bowie väitetysti yritti iskeä Rosen tyttöystävää Erin Everlyä.

Lämmittelykeikan lisäksi Cathousessa kuvattiin myös pitkään julkaisemattomana naftaliinissa säilytettyä It’s So Easy -videota. Klubin omistajiin lukeutunut MTV:n Headbangers Ball -juontaja Riki Rachtman muistelee erittäin tanakassa humalatilassa toikkaroineen Bowien saapuneen eräänä päivänä seuraamaan kuvausten edistymistä. Everlyllä oli pätkällä merkittävä rooli ja kun Bowie bongattiin mittailemasta katseellaan sitomisleikeissä käytettäviin tamineisiin pukeutunutta näyttelijätärtä, Rosen pinna paloi pahemman kerran. Kaksikko päätyi väitetysti jopa huitomaan nyrkeillään toistensa suuntiin, mutta sitä, eskaloituiko välienselvittely jossain vaiheessa ihan oikeaksi tappeluksi, ei kuitenkaan ole koskaan vahvistettu. Kaksikon kohtaaminen päättyi joka tapauksessa kuitenkin siihen, että Rose jahtasi Bowien ulos Cathousesta huutaen: ’Tapan sinut, Tin Man!'”

Rose kertoi Kerrang!:lle vuonna 1990 myöntämässään haastattelussa joutuneensa tapauksen seurauksena Mick Jaggerin ja Eric Claptonin kuulusteluun.

”Olin tekemässä soundchekiä eräänä päivänä toimiessamme Rollareiden lämmppärinä, kun Mick Jagger ja Eric Clapton ympäröivät minut. Istuin vahvarin päällä, kun he ilmestyivät yhtäkkiä eteeni. Jaggerhan ei yleensä paljon puhu. Hän suhtautuu kaikkeen todella vakavasti, mutta nyt hän olikin ihan että, ’Sinä sitten tappelit Bowien kanssa, etkös vain?’ Niinpä kerroin tarinan hänelle ja hän ja Clapton alkoivat jauhaa Bowiesta, kaikenlaisista vuosien takaisista jutuista. He sanoivat, että kun Bowie vetää kännit, hänestä tulee ’Bromleyn paholainen.’ En edes osallistunut koko keskusteluun. Istuin vain siinä ja kuuntelin kuinka he valittivat Bowiesta minkä ehtivät. Se oli aika hauskaa.”

Cathousen välikohtauksen jälkeen Bowie ja Rose puhdistivat ilmaa juttelemalla ja päätyivät tapaamaan China Clubissa, jossa herrat saivat välinsä sovittua. Hyvä niin.

Lisää luettavaa