Eric Clapton kunnioitti Princeä soittamalla tämän klassikon konsertissaan – Videokuvaa hienosta tulkinnasta julki

Näin komeasti bluesmestarilta lähte Purple Rain.
15.5.2019 13:58

Eric Clapton aloitti kolmen Royal Albert Hall -konsertin putkensa tiistaina 13. toukokuuta. Settilistalla oli tuolloin paitsi runsaasti bluesmestarin omia hittejä, myös lainakappaleita. Setti muun muassa avattiin juuri edesmenneen Doris Dayn Que sera sera -kappaleella.

Myös encoressa muisteltiin keskuudestamme poistuneita suuruuksia, kun Clapton vetäisi hihastaan Princen Purple Rain -klassikon. Tuosta yläpuolelta olevalta, yleisöstä kuvatulta videolta voi katsoa, miten sielukkaasti ja tunteella huippukitaristi Clapton tulkitsee niinikään huippukitaristina tunnetun Princen teosta.

”Hän oli todellinen nero ja suuri inspiraation lähde minulle. 80-luvulla olin matkalla kohti huumeiden ja viinan syöksykierrettä, kun näin Purple Rain -elokuvan. Minulla ei ollut mitään hajua, kuka hän oli, mutta se iski minuun kuin salama. Kaiken sen masennuksen ja musiikin alennustilan keskellä se antoi minulle toivoa, hän oli kuin valo pimeydessä. Menin takaisin hotellille ja kirjoitin Holy Mother -kappaleen tyhjien oluttölkkien ympäröimänä”, Clapton kirjoitti Facebookissa pari päivää Princen kuoleman jälkeen huhtikuussa 2016.

Clapton konsertoi Royal Albert Hallissa uudelleen tänään 15. toukokuuta sekä vielä kolmannen kerran huomenna 16. toukokuuta.

Lisää luettavaa