Hiljaisuus huokuu päälle niin, että korviin sattuu. Pelikentän molemmin puolin kohoavat katsomot ovat täysin autiot. Istuimilla, joilta kaikuu parhaimmillaan yli tuhannen ihmisen kannustus ja muu metakka, ei näy ketään. Poissa ovat pelaajat, valmentajat ja joukkueiden muu väki sekä erotuomarit, toimitsijat, tv-tuotantoryhmä, järjestysmiehet ja pelitapahtumille tärkeä vapaaehtoisten joukko.
Tunnelma on epätodellinen, jopa ahdistava. Kuin astuisi tyhjiöön, josta happi on imetty pois. Vastaava elämälle vieras, lähes vihamielinen ilmapiiri vallitsee parhaillaan klubeissa, konserttisaleissa ja muissa keikkapaikoissa planeetan joka kolkassa.
Shawn Hopkins on ollut Pyynikin palloiluhallissa ensi kerran niin pienenä, ettei muista tapausta. Hänen isänsä Garcia Hopkins pelasi täällä 1980-luvun alussa ammatikseen viiden kauden ajan saavuttaen muun muassa liigan edelleen voimassa olevan levypalloennätyksen. Ja ”johonkin isin matsiin” tänne aikoinaan tultiin. Sen kuuluisan vaahtosammuttimen kokoisena, tai varmasti jo pienempänä.
Rolf Pilve mittailee Shawnin vieressä alastonta areenaa. Hän vierailee paikalla ensi kertaa. 33-vuotias Stratovarius-rumpali kuuntelee, miten Pyrinnön 25-vuotias laituri kertoo viettävänsä Korisliigassa parhaillaan ”ikään kuin toista rookie-vuotta”. Viime kausi katkaistiin koronapandemian tähden kesken ja mestaruus jäi jakamatta. Pilve on tottunut soittamaan vastaavissa saleissa eri puolilla maailmaa. Hän jäi keikkailun suhteen samalla tavalla tyhjän päälle, mutta pystyi jatkamaan rumpuopettajan toimessaan.
Englannin kielen verbi ”play” kattaa merkityksiä, joita varten suomessa tarvitaan eri sanoja. Pelaamisen ja soittamisen ohella sana viittaa leikkimiseen. Siitä kaikki näidenkin nuorten miesten kohdalla käynnistyi. Lapsuuden leikistä tuli ensin rakas harrastus ja sitten ammatti. Nyt elinkeinon harjoittaminen ei oikein luonnistu. Yleisötilaisuudet ovat olleet yli vuoden vähintään säästöliekillä tai täysin kiellettyjä. Siitä on leikki kaukana.
Vanhan sananparren mukaan esiintyjä saa toisen palkan yleisöltä. Paikan päälle saapuneiden katsojien ja kuulijoiden kannustus tulkitaan niin merkittäväksi osaksi tapahtuman kulkua, että ihailu muka kerryttää varsinaisen esiintymispalkkion päälle merkittävän bonuksen. Korona-aikana ei vuorovaikutusta ole harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta päässyt syntymään.
Tilanteen aiheuttamasta mielipahasta ja mittavista taloudellisista menetyksistä viihteen, urheilun ja yleensä kaiken kulttuurin parissa on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Peistä taitetaan viranomaisten ratkaisuista, korvausjärjestelmän puutteista ja vauhdista, jolla korjaavaa lainsäädäntöä ja sopeutustoimia pannaan täytäntöön.
Pilve ja Hopkins haluavat vertailla kokemuksia, puhua selviytymismekanismeista ja ylipäänsä kurkotella oman boksin ulkopuolelle. Huipputason yhtyetoiminnassa ja joukkueurheilussa kun on lähtökohtaisesti paljon samaa.
Pahimmasta alkujärkytyksestä selvittyään sekä rockbändit että liikuntaseurat saivat yhteistyökumppaniensa tuella pystyyn systeemejä, joilla seuraajat pidetään edes jotenkin mukana toiminnassa. Käytännössä kyse on usein stream-tuotannoista, joiden pariin fanit voivat kokoontua joko tapahtumahetkellä tai myöhemmin. Palveluntarjoajat noudattelevat erilaisia ansaintalogiikoita, elleivät ole päätyneet suhtautumaan suoratoistoihin markkinointina eli tarjoa sisältöjä ilmaiseksi. Jos muusikoille tai urheilijoille asti jotain tihkuu, puhutaan häviävän pienistä puroista.
Ottelun tai keikan tunnelmaan eläytyminen ruudun välityksellä käy harvoilta luontevasti. Katsojan asemaan asettuessaan Pilve kiinnittää usein huomionsa esiintyjästä välittyvään energiaan.
– Asetelmahan on sikäli perverssi, että artistin pitää yrittää kaivaa livefiilis täysin itsestään ja bändikavereistaan, Rolf alustaa. – Ja kun oikeassa tilanteessa luontevasti syntyvä kanssakäyminen yleisön kanssa puuttuu, päädytään herkästi yliesittämään ja näyttelemään. Tätä on vaikea selittää, mutta ihmisten reaktiot vaikuttavat minusta paljon siihen, miltä yhtye näyttää soittaessaan. Puhumattakaan siitä, että jokainen keikka on uniikki tilanne. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja usein tapahtuu jotain ennakoimatonta. Urheilussa tietysti vielä korostuneemmin.
Jos bändin kanssa samassa tilassa ei ole kannustavia ihmisiä, kaksisuuntainen kommunikaatio jää syntymättä, energia ei virtaa eikä parhaaseen terään päästä. Silloin on vaikea antaa parastaan ja kielteinen noidankehä alkaa pyöriä. Hopkins on havainnut saman oman lajinsa suoratoistolähetysten äärellä.
– Jopa kovimmat NBA-matsit ovat nyt vähän härskiä katsottavaa, kun joukkueet joutuvat pelaamaan vain toisilleen. Urheilijakin on kaikissa yleisölajeissa vahvassa vuorovaikutuksessa katsojien kanssa ja moni ottaa jengiä aktiivisesti mukaan. Stream-keikoista on vastaavia kokemuksia. Joskus tekee melkein kipeää seurata, miten esiintyjä joutuu punnertamaan ekstraa, että saa homman pelaamaan. Siitä tulee vähän ankea fiilis.
Pilve nauttii voidessaan seurata hyvää keikkaa katsomosta. Tunnelmaa ei korvaa se, että laitetaan kotona älytelevisio auki, viritetään äänentoisto kohdilleen ja nostetaan sopiva juoma sohvapöydälle.
– Keikkaelämykseen liittyy olennaisesti se, että päästään hetkellisesti osaksi tutuista ja tuntemattomista koostuvaa yhteisöä, joka kokoontuu yhteen paikkaan yhden asian ääreen.
Pilve ja Hopkins ovat varttuneet osin samoissa maisemissa, mutta eivät tunne toisiaan ennalta. Silti muutamia yhdistäviä kokemuksia löytyy. Nokian Vihnusjärven uimarannalla aikoinaan seissyt viiden metrin hyppytorni on painunut kummankin mieleen. Jos kotona olleen pianon satunnaista kilkuttelua ei lasketa, Shawnin kosketukset musiikkiin rajautuvat kuunteluun. Rolf sen sijaan treenasi intensiivisesti lumilautailua muun muassa Mustavuoren rinteessä kuuden vanhasta 13-vuotiaaksi saakka ja nousi kisaamaan Pohjoismaiden mestaruustasolle asti.
Miesten ammateista löytyy helposti vastaavuuksia. Työtä tehdään kurinalaisesti ja määrätietoisesti ryhmässä, joka on sitoutunut yhdessä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Työtovereita tuetaan ja heidän tukeensa luotetaan. Rimaa nostetaan sekä kollektiivisesti että yksilötasolla vähän kerrassaan. Citius, altius, fortius.
Ammattitaidon ylläpito jakautuu sekä Pilvellä että Hopkinsilla henkilökohtaisiin ja työporukan kanssa tehtyihin harjoitteisiin. Ja kun tulee suorituksen aika, kehosta ja siihen pakatusta informaatiosta revitään kaikki irti. Tietyt välittäjäaineet pitää saada liikkeelle.
– Kilpaurheilun ja musiikin esittämisen mekanismit taitavat olla aika samanlaiset, aloittaa Pilve. – Olen tosin huomannut vuosien kuluessa, että mitä vähemmän annan adrenaliinin vaikuttaa, sitä paremmin soitan. Jos into pääsee liian kovaksi, aistit menevät herkästi metsästysmoodiin. Silloin jopa aikakäsitys saattaa muuttua eli biisien tempot tuntuvat luonnottoman hitailta. Mitä tyhjemmän ja tyynemmän mielen kanssa lavalle nousen, sitä tasalaatuisempaan lopputulokseen pääsen.
Toistettavuus korkeimmalla mahdollisella tasolla on luonnollisesti hyve myös koripallossa, ja Hopkins allekirjoittaa arvion adrenaliinin vaikutuksesta.
– Koriksessa mennään niin vahvasti tunteella, että oikean levelin löytäminen ennen peliä on joskus vaikeaa. Yliyrittämiseen sortuu helposti, ja sitten kiskoo ensimmäiset heitot aivan muualle kuin koriin tai koheltaa parin ekan minuutin aikana virhetilin auki.
– Juuri samasta syystä pyrin keikan alussa jopa minimoimaan tuntemuksiani, Pilve täydentää. – Se on minulle osa ammattilaisuutta. Pitää vain luottaa siihen että keho kyllä tekee, vaikka mieli olisi täysin tyhjä.
Vastapuolen kanssa kamppaillessa dynamiikka on tietenkin erilainen kuin yhdensuuntaisen esityksen aikana. Ja silloin ulkopuolisen tuen merkitys korostuu.
– Kyllä siitä saa potkua, jos katsomo reagoi hienoihin suorituksiin. Samoin siitä, kun kotiyleisö tukee vaikeassa paikassa ja antaa sopivasti vähän painetta vastustajalle, Hopkins pohtii. – Peruspelimoodissa sekin muuttuu silti periaatteessa yhdentekeväksi. Keskittyminen yltää vain palloon ja lähimpiin vastustajiin.
Onko yleisö siis tekijä, jonka huomaa kunnolla vasta kun se puuttuu?
– Tavallaan kyllä, täytyy tunnustaa. Enkä halua nyt kuulostaa siltä, etten välittäisi faneista. Päinvastoin. Tässä korona-aikana on joidenkin komeiden juttujen aikana tullut sellaisia välähdyksiä, että olisipa täällä paikan päällä jengiä näkemässä. Usein pelissä ei kuitenkaan ehdi kunnolla noteerata sitä, miten kannustuksesta vastaa nyt pelkästään oma vaihtopenkki.
COVID-19:stä aiheutunut sulku tuli kaikille uutena asiana, mutta työyhteisön konkareilta saa tukea haastavissa tilanteissa. Kosketinsoittaja Jens Johanssonin, laulaja Timo Kotipellon, kentältä valmentajaksi siirtyneen Damon Williamsin ja pääsarjatasolla vuodesta 2009 pelanneen Osku Heinosen neuvot ovat kullanarvoisia.
– Maailmaa kohta 40 vuotta muun muassa Ronnie James Dion ja Ritchie Blackmoren yhtyeissä kiertänyt Jens ei pienistä hätkähdä, avaa Rolf. – Häneltä ja Timolta tulee kokemuksesta kasvavaa mentorointia. Meillä on tosin bändin kesken aika tasapuolinen terapiarinki. Etäpalavereita pidetään ahkerasti ja tavallaan ollaan tiiviimmin yhteydessä kuin ennen koronaa.
– Vastaava tilanne meillä, täydentää Shawn. – Ei ole sattuma, että kapteenin vastuu joukkueessa jakautuu Suomen ohella Alankomaiden ja Itävallan mestaruuden voittaneen David Gonzalvezin ja Oskun kesken. Täällä pukkarissa on käyty tärkeitä keskusteluja.
Pyrintö löi palloa alaspäin kotikatsojiensa edessä viimeksi joulukuun ensimmäisenä päivänä. Uudenkaupungin Korihaista saatiin murskavoitto luvuin 128–67. Sen jälkeen Korisliigaa alettiin pelata tyhjille katsomoille. Ruutu Plus -palvelun kautta otteluita on voinut seurata kauden alusta lukien, ja sarja pyritään saattamaan päätökseen ohjelman mukaan. Pyrintö on runkosarjan juuri loputtua toisella sijalla hyvissä asemissa playoffien ja loppuotteluiden suhteen (Pyrinnön sijoitukseksi jäi lopulta neljäs sija sen hävittyä pronssiottelun Helsinki Seagullsille. – toim huom.).
Siitä kun Stratovarius viimeksi nousi lavalle on yli vuosi. Kahdeksan konsertin Etelä-Amerikan kiertueen päätti Suomen itsenäisyyspäivälle 2019 osunut keikka Kolumbian pääkaupungissa Bogotássa. Nyt toiveissa siintää edes muutaman paikallisen parin tuhannen hengen kesäfestarin toteutuminen.
– Meille on muodostunut rutiini, jossa vuodet toistavat aika samaa levytysten ja rundien sykliä. Ja vaikka bändin historiasta löytyy tosi fataalejakin asioita, on tämä ihan eri mittaluokkaa, Pilve toteaa. – Asiat pysähtyivät kuin seinään ja kaikki tavallaan vietiin pois. Jos tilanteesta jotain oppii, niin ainakin sen miten haavoittuva tämä järjestelmä on.
Hopkins löytää vertauskohdan nopealle muutokselle Yhdysvaltain NCAA-liigan ajoiltaan. Hän pelasi ja opiskeli 2015–19 Troyn ja North Georgian yliopistoissa.
– Jenkeissä on jo sillä tasolla joukkueita, jotka pelaavat ihan järkyttäville väkimäärille, Hopkins kertoo. – Yksi isoista on Kentucky, jonka halli vetää 20 000 henkeä. Ennen kuin lähdimme sinne, valmentajat korostivat huolellisen mentaalisen valmistautumisen merkitystä. Oltiin menossa myllyyn, josta nousee vuosittain puolen tusinaa kaveria maailman kärkisarjoihin kymmenien miljoonien vuosipalkoille.
Kentucky Wildcatsin perinteet ovat väkevät. Joukkueen suurimpia viime aikojen tähtiä on Rajon Rondo, joka juhli viime kaudella NBA-mestaruutta LeBron Jamesin ja muiden rinnalla Los Angeles Lakersin paidassa. Ensimmäisen sormuksensa Rondo sai Boston Celticsin riveissä 2008.
Hopkins muistaa yhä salin tunnelman.
– Adrenaliinitaso nousi ihan itsestään, kun kuuli ihmisten metelin pukuhuoneeseen. Vähän kärjistäen voi sanoa, että kentälle uskalsi mennä ilman alkulämmittelyä. Pari viikkoa myöhemmin tuli kotipelin vuoro, ja hallissa nökötti pari sataa henkeä. Siinä mentiin kuumasta kylmään.
– Vähän samalla tavalla matto nykäistiin jalkojen alta, kun Korisliigassa siirryttiin pari kuukautta sitten pelaamaan tyhjille katsomoille. Kaiken täytyy tulla sisältä ja kavereita pitää tsempata kovaa. Mieleen tulee ottaa pieni ylimääräinen vihu ja todella keskittyä siihen, että nyt ollaan menossa kamppailemaan vastustajan kanssa. Vaikka kukaan ei olekaan katselemassa. Kun pelistä puuttuu kolmas osapuoli, haippi kaivetaan pelikavereista.
Jostain on sekä urheilussa että esittävien taiteiden puolella myös haettava toivoa siihen, että yleisöt vielä saadaan fyysisesti mukaan rituaaleihin.
– On pysäyttävää menettää asia, johon on satsannut parikymmentä vuotta elämästään, sanoo Pilve. – Eikä voi kuin katsella vierestä, miten oman tulevaisuuden tärkeä kulmakivi muuttuu tavallaan arvottomaksi.
Sen enempää Rolfilla kuin Shawnillakaan ei ole varsinaista varasuunnitelmaa. Jälkimmäinen on kiinnostunut sosiaalisen median ulottuvuuksista, mutta hän haluaisi ymmärrettävästi alkaa varautua aktiiviuran jälkeiseen elämään vasta kun pelejä olisi takana ne tyypilliset parikymmentä vuotta. Suomen koripallomaajoukkueessa Hopkins on jo käynyt pelaamassa, ja näkymät Susijengissä vaikuttavat hyviltä.
Pilve ottaa ilon irti Utopianistin ja muiden pienempien bändiensä keikoista sekä soitto-oppilaiden edistymisestä.
– Opettajan rooli ja tietotaidon eteenpäin vieminen on muuttunut vuosi vuodelta tärkeämmäksi osaksi ammatti-identiteettiä. On älyttömän hienoa soittaa hyvien tyyppien kanssa nappiin menevä keikka isolle yleisölle, mutta on niin ikään mukavaa nähdä omien oppilaiden edistyvän ja menestyvän. Voin auttaa heitä olemaan parhaita versioita itsestään. Siihen me kai kaikki pyrimme.
Teksti: Petri Silas
Artikkeli on julkaistu Soundissa 3/21.