Racer X:n ja ennen kaikkea Mr. Bigin riveistä kuuluisuuteen noussut Paul Gilbert oli yksi 1980-luvun hevin kitarasankareista.
Gilbertin lukuisilla soololevyillä heavy metalin rinnalle ovat nousseet muun muassa power pop, blues, jazz ja funk. Samalla taitojen esittely kuusikielisen parissa on saanut yhä leikkisämpiä piirteitä ja mukaan on tullut enemmän melodisuutta, vaikka vauhtiakin riittää. Omilla levyillään Gilbert myös tapaa laulaa itse.
WROC-levyn kappaleet ovat täynnä koukkuja ja somia melodioita. Usein edetään duurisävelissä, ja naiivia vaikutelmaa tehostetaan If You Soak Bread in the Sauce -tyyppisillä biisinnimillä. Tahtilajikaan ei tahdo pysyä samana läpi yksittäisen biisin.
Välillä tulee olo kuin lihaksi tullut tekoälymusiikkikone suoltaisi taustamusiikkia huvipuiston sienitripille. Kappaleet ovat fiftarirokkaavaa George Washington Rules -päätöspalaa myöten mallikelpoisia ja tarttuvia. En vain ole varma, tuleeko tätäkään levyä kuunneltua arvostelupyörittelyn jälkeen kovin usein, tai koskaan.